 |
| Puumalan markkinat 1968. Kuva Taisto Silvan |
Eero
Hulkkosen pieni markkinamuisto 1900-luvun alusta: Kaikkein suurin juhla oli Jaakon-päivän markkinat. Kansa
kokoontui ennen vanhaan Pyhän Jaakopin messuun, perinne oli katolilaista perua.
1920-luvun
lopussa kävin kansakoulua. Silloin ihmiset lähtivät laivalla lauantaina eväiden
kanssa markkinoille. He tulivat ripittäytymään, ketkä kynnelle kykenivät.
”Pittäätuva pöyvvälä söivät”, lauantaina oli rippikirjoitus kirkossa ja
sunnuntaina mentiin ehtoolliselle. ”Ja jumalanpalvelus oli niin hirvittävän
pitkä”.
”Isävainaa
kertoi, kuinka kerran oli hirvittävän kuuma ulkona. Alkoivat pitää
rippikirjoitusta kirkossa, ja ulkona nousi ukonilma. Jyrisi, salamoi, ja kansa
pakkautui kirkkoon. Papit kantoivat pöydän sakaristosta alttarin ääreen,
rippikirjat olivat pöydällä. Kylä kerrallaan käytiin läpi ja läsnäolevat ripittäytyivät:
Kietävälä, Kiljula, Kokkola, mutta Kokkolasta ei ollut ketään. Ja sitten
Kontila! Ja kun tuli Kontilan kohta, kaikki tungeksivat kirkon edessä ja joku
laski hirveän pahan haisun siellä kuumuudessa. Vanha kanttori oli ja se kun
suurta kirjaa heitti, niin se sano että Kokkola, ja kun se sylkäs sen nimen, se
sano: "Kukas se myrkyn lykkäs?" Noposen Jussi sano: "Juho Noponen ja vaimo
Annamar, Kalle ja Hilda Hulkkonen". Ja kaikki luulivat, että nehän sen
pierukonsertin järjestivät. Ja isä nauroi jälkeen päin, että hän teki oikein
koirankujeen”.
Nämä kirkko
ja markkinat oli oikein suuri kansanjuhla. Vanha kansa nimitti sitä heinäripiksi. Silloin heinät oli tehty
ja kun oli käyty heinäripissä, sen jälkeen pääsi korjaamaan eloja. Markkinoilta
ei ostettu oikein mitään, vain munkkeja ja sen sellaista. Ei kauempaa tullut
myyjiä kuten nykyään. Puumalan limonaditehdas möi limonaatia, Kärkkäinen
paistoi munkkeja, samoin Kivelä. (Eero Hulkkonen s. 1918)