Vanha setä
muistelee ensimmäisiä näkemiään laivoja Saimaalla n. 65 vuotta sitten eli n.
1890-luvulta:
Lapsuusvuosinani
ensimmäinen näkemäni laiva oli Pontua-niminen ja sitten seurasivat Lahti, Sipi,
Palja, Ikola, Viri, Ystävä ja myöhemmin Tuuva, Hellu, Sotka, Uhri ja Kallavesi,
jota viimeksi mainittua sanottiin siivekkääksi, sen kupeella oli siipipyörät,
jotka sitä kuljettivat. Kaikki nämä laivat olivat pikkulaivoja ilman vakituista
linjaa, ja kuljettivat lauantaisin ja sunnuntaisin kirkkoväkeä pitäjän eri
kulmilta ja suorittivat tilausajoja.
Joensuusta
ja Kuopiosta liikennöi silloiseen Pietariin isoja laivoja, jotka poikkesivat
kirkonkylän laiturissa ja muissakin välilaitureissa pitäjässämme. Näistä laivoista
muistuvat mieleen Tonjua, Karjala, Konkordia, Ainamo, Otava, Ilmari ja Salama.
Kaksi viimemainittua ajoivat yhteen Luukkolan salmessa Saimaan suulla sillä
seurauksella, että Salama upposi.
1900-luvun
ensi vuosikymmenellä perustettiin Puumalaan oma laivayhtiö, jolla oli
hallussaan kaksi laivaa, Puumala ja Puumala II (Ukko-Puumala ja Akka-Puumala).
Näistä on olemassa laulukin: Puumala II kun Lappeesta lähti, niin kapteeni
kelloa soitti…
Nämä laivat
välittivät säännöllistä liikennettä Puumalasta Lappeenrantaan ja Mikkeliin.
Myöhemmin yhtiö hajosi ja laivat myytiin muualle. Puumala II palasi kuitenkin
Puumalaan takaisin. Eero Torniainen Lintusalosta osti laivan, ja se tunnettiin
Vesibussi-nimellä. Isoja hinaajia oli myös liikkeellä. Muistan sellaiset nimet
kuin Ahti, Rauha ja Papageno. Nämä hinasivat pitkiä lotjaroikkia ylävesistä
Lappeenrantaan kanavalle ja suuria tukkilauttoja ala-Saimaan sahoille.
Tuurilaivoista
muistan tapauksen, kun Kuopiosta saapui Otava kirkonkylän laituriin. Laivasta
hyppäsi italialainen ukko. Hänellä oli posetiivi ja marakatti. Ukko soitti
posetiivia ja marakatti tarjosi onnenlehtiä. Sellaista otusta me pikkupojat
emme ennen olleet nähneet emmekä osanneet sellaista maailmassa edes kuvitella
olevankaan. Mutta eikös samassa laiturille tulla pyyhältänyt kauppias ukko
Mutikainen, joka vihaisena tönäisi posetiivaria ja sanoi: -Kenen luvalla sinä
olet tullut minun laiturilleni sitä toosaasi vinguttamaan? Kauppias ajoi ukon
pois meidän poikien mieliharmiksi.
Ahti oli
vahva hinaaja. Se poltti 25 syltä (100 mᶾ) halkoja vuorokaudessa, mutta kyllä
sillä oli voimaakin. Se hinasi mm. niin pitkiä lotjaroikkia, ettei viimeisen
lotjan miehet enää nähneet, missä Ahti meni. Sen vuoksi he joutuivat
vastaantulevilta laivoilta kyselemään, missä se Ahti tuli heitä vastaan. Kerran
Kallavesi-laiva hinasi tukkilauttaa Miettulan sahalle ja huudatti pitkän huudon
Koskenselällä. Rannalla katselevat sahamiehet silloin tuumimaan, että se
huutaa: Maijalienaaa… Konemestarilla oli rannalla Maijaleena-niminen mielitietty.
Aino-nimiseen
laivaan liittyy jännittävä lapsuudenmuisto. Meidän piti kotoa lähettää jotakin
painavaa tavaraa kirkolle, ja kun meillä ei ollut laituria, kuljetettiin
tavarat rantakalliolle. Tästä piti sitten soutaa laivareitille ja antaa laivalle
merkki liinalla, jonka olimme varta vasten mukaan ottaneet. Vastatervatulla
veneellä lähdimme vanhin veljeni ja minä laivaväylälle. Minä istuin pelokkaana
veneen perässä.
Eipä
aikaakaan kun alkoi kuulua kova kohina ja kohta ilmestyi näköpiiriin iso,
komea, valkoinen laiva, jonka veroista en ollut aavistanut olevan olemassakaan.
Vesi kuohui sen keulan edessä, kun se tulla porhalsi meitä kohti.
Veljeni
vilkutti liinalla, laiva hiljensi vauhtia ja lopuksi pysähtyi kokonaan. Veljeni
sousi veneen laivan viereen ja toimitti asiansa yläkannella seisovalle komealle
valkolakkiselle kapteenille. Muutkin laivassa olijat näyttivät niin herraskaisilta,
sillä kaikilla oli pyhävaatteet päällä ja oikein kaulukset kaulassa. Minua
pelotti niin, että ihan värisin, mitä tästä oikein tuleman pitää. Viimein
kapteeni sanoi: -Joo, kyllä me otamme ne tavarat, mutta tulkaa pojat laivaan ja
annatte sitten tavarat sisään. Kun minä vähän kuhnastelin, sanoi kapteeni: -No,
poika, laivaan vaan. Nythän minulle hirmu alkoi, kun se laiva oli niin
sanomattoman upea ja se kapteeni niin komea valkoisessa hatussaan, ihan kuin
joku yli-ihminen, ja matkustajat pyhävaatteissaan. Ja minä kun muistin, että
minun pöksyjeni takapuolet olivat ihan halki ja sieltä paljaat pakarat,
auringonpolttamat, vain paistoivat. Kun minuun ei kumminkaan kukaan
kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, pääsi minulta helpotuksen huokaus.
Laiva
ajoi rantaan, tavarat nostettiin laivaan, ja kohisten kääntyi alus kirkolle
päin.
Rannalle oli
saapunut pari piikatyttöä, jotka nauraa kikattivat nähdessään rikkinäiset
housuni, mutta minähän olin ylpeä, olinhan ajanut niin suuressa laivassa ja
niin hienossa seurassa.
(9.2.1956, Puumala-lehti no. 6 )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita omia muistojasi vaikka kommentteihin! Kaikki tieto tervetullutta.