Kaipaalantien nimistö

Puumala-lehdessä 29.7.2010 on Jukka Summanen kirjoittanut Kaipaalantien paikannimistä.

Kaipaalassakin vähän joka nyppylällä on oma nimensä. Pikkumäkiäkin on tarvinnut nimittää erikseen, koska lehmiä on pidetty laitumilla ja metsässä, mistä niitä on jouduttu etsimään. Samoin hirvimiesten metsällä oloa on helpottanut huomattavasti, kun on tiedetty, mistä nypylästä kulloinkin on kyse. Sellaisiakin on kuten Pienenniitynnyppylä tai Mökinpellonnyppylä. Jos joku hirvimiehistä puhuu Metsätiestä, ei sillä tarkoiteta mitä metsätietä tahansa, vaan se on jonkin tietyn metsätien nimi. Kaikki tietävät, mitä tietä tarkoitetaan.

Hirviporukka tuntee metsän kuin omat taskunsa. He voivat puhua, että ”tavataan Käkkäräpettään” luona. Kaipaalassa on vielä esim. sellaisia mäkiä kuin Kyhyräisenmäki tai Munakukkula.

Jukka Summasen artikkeli:

Suomen mäkisin tieosuus lähtee Sahanlahdelta ja päättyy 13 kilometrin päähän Juvan rajalle. Matkalle osuu 12 mäkeä ja monta kiperää mutkaa sekä nyppylää. Asian tieteellisemmästä tutkimuksesta on olemassa vain huhu. Tielaitos ei tutkimuksia teiden mäkiprofiileista ole tehnyt, mutta jokainen voi asian todistaa empiirisesti ajamalla reitin vaikka polkupyörällä. Toinen hyvä tutkimuskeino on ajaa reitti autolla liukkaalla talvikelillä, pimeässä ja lumituiskussa.

Tietä tuntemattomat, etenkin Pohjanmaan lakeuksilta saapuvat rekkakuskit, ovat kokeneet monen monta kauhunhetkeä Kaipaalantiellä. Lukemattomat ovat ne kuorma-autot, jotka ovat vuosikymmenten varrella Kaipaalan mäkiin itsensä kaataneet. Niinpä tien pienemmät nyppylätkin ovat saaneet oman kutsumanimensä vuosikymmenten saatossa. 

Sahanlahdelta lähdettäessä ensimmäinen pitkä ja mutkainen nousu on Lampisenmäki. Aikoinaan sitä on kutsuttu myös Hilmojen mäeksi, koska mäen päällä asui molemmin puolin Hilma. Eeronmäki on heti Hilmojenmäeltä putoava jyrkkä alamäki. Seuraavaksi nousee kaiken vauhdin tappava ja uuvuttava Tontinmäki. Mäen päällä päällyste päättyy. Kontisenmäki laskeutuu loivasti raviradan notkoon, josta noustaan Raviradanmäki. Loiva Kualnotkonmäki (Kaalinotko) laskee Tiimolan suoralle.

Linninmäki on Kaipaalantien legendaarisin mäki. Sitä pidettiin tielaitoksellakin Suomen suurimpana maantiemäkenä. Vaarallisuutensa takia mäki oikaistiin ja madallettiin vuonna 1994, mutta on silti talviliukkailla joskus nousematon paikka henkilöautoillekin. Raskasliikenne kiertää Linninmäen Pistohiekan kautta myös kesällä.

Pistohiekan risteyksen jälkeen lähtevä Kapakojanmäki on mutkainen, vaarallinen ja loppua kohti jyrkkenevä mäki. Mäkeen juuttuu ja kaatuu kuorma-autoja lähes joka talvi.

Kapakojan mäen jälkeen laskee lyhyehkö Niinmäki Käkkäräpettään suoralle. Niinmäen alla on Kaipaalan tunnetuin maamerkki. Intiaanikodan näköinen, parrunveistolastuista pystytetty torni on seissyt paikallaan lahoamatta ainakin 1950-luvulta lähtien.

Kilometri eteenpäin on Pienenniitynmäki, joka on madaltunut laimeaksi nyppyläksi peruskunnostusten myötä. Sen sijaan Mökinpellon nyppylä on säilynyt terävänä ja yllättävänä. Siinä Markku Alen hyppäsi 34 metriä Fiat Mirafiorilla Jyväskylän Suurajoissa 1970-luvun lopulla. Yli 30 metrin pääsi moni muukin tuon ajan kuski, ainakin Hannu Mikkola ja Ari Vatanen.

Helmin poikien kuuluisat nyppylät tasoittuivat pölyäväksi suoraksi jossain 1980-luvun peruskorjausten yhteydessä. Kukonmäki on paha kinkama etenkin Koikkalan suunnasta ajettaessa. Se on lyhyt, mutta yli 20 asteen kulmaan kallistuva mäki, joka tappaa vauhdin tehokkaasti tukkirekoilta. Kukonmäen alla on Munakukkula, jossa aikoinaan sattui useita peltikolareita nyppylän kapeuden ja ”pimeyden” takia.

Parkkilanmäki on pitkä, mutta suhteellisen loiva nousu, vastapuolella laskevaan Kaapenmäkeen verrattuna. Parkkilanmäeltä avautuu joka suuntaan mahtavat, jopa kymmenien kilometrien päähän ulottuvat maisemat. Kaapenmäen alla onkin heti Juvan raja. Tie rauhoittuu Juvan puolella, mutta nousee salakavalasti noin kymmenen kilometrin matkan kohti Koikkalanharjua ja Koikkalankylää.