Oratinsaaren ainoat asukkaat

-Ei tänne äkillinen voi kotiutua, tänne pitää syntyä ja kasvaa, toteaa Kalle Hulkkonen Elsansa kanssa, sillä kesäkuun 10. päivästä lähtien he ovat asuneet saaressa kymmeniä vuosia. Kalle koko ikänsä eli 80 vuotta. Matkaa kirkolle on 40-50 kilometriä riippuen siitä, tullaanko Akkalan vai Hauklapin kautta. Lopuksi on vielä edessä vesimatka.

 

Toratinsaari kuuluu Torsantaan kylään Puumalan ja Ruokolahden rajalla. Saari kuului aikoinaan Ruokolahteen, ja kun sieltä katsottuna se oli Torsanjärven takana, sai kylä itsestään nimen Torsantaka.

Saaren pinta-ala on noin 30 hehtaaria, josta Enso-Gutzeit omistaa 20 hehtaaria. Mantereen puolella alkaa yhtiön suuri salo, jossa aina talvisin riitti metsätöitä. Kalle muistaa tehneensä ensimmäisen halkomotin 10-vuotiaana. Työmaat olivat niin lähellä, että kotona saattoi käydä syömässä.

Kalastuksesta on ollut suuri apu varsinkin pulavuosina 1920- ja 30-luvuilla. Töitä kyllä oli, mutta niistä ei juuri mitään maksettu. Päiväpalkka oli silloin vähän päälle pari markkaa ja sekin jo vaati 10-tuntisen rupeaman. Mutta onneksi metsässä oli riistaa ja järvessä kalaa, jopa hylkeitäkin oli ihan riesaksi asti. Niistä maksettiin silloin tapporahaa ja tuommoinen 50-markkanen tuntui jo mukavalta kukkarossa.

Saaliiksi saadut hylkeet nyljettiin ja rasva sulatettiin isossa padassa. Merenrannalla asuneet sanoivat syöneensä lihatkin, mutta Kalle kaivoi ne maahan. Hylkeenrasva eli traani oli muotitavaraa. Sillä kyllästettiin veneet ja pehmitettiin nahat. Se kävi öljyksi lamppuun ja sillä korjaantuivat myös kolotuksen vaivat. Jos esim. sai tikun sormeensa ja voiteli sormen vastakkaista puolta, rasva ajoi tikun pois.

Hylkeenrasva imeytyi hyvin ihoon. Kalle muistaa miten saalista nyljettäessä kädet rasvaantuivat ja haisivat ihan kalanmaksaöljylle. Mutta jo tunnin päästä haju oli kokonaan hävinnyt.

Viimeisen hylkeen Kalle ampui pulavuosina jatkosodan jälkeen, jolloin hylkeitä vielä oli liikaa. Traania tuli aika lailla ja sillä oli silloin käyttöä. Kun moottoriin sai ostoluvan 100 litralle petrolia, 10 litralle bensiiniä ja yhdelle litralle voiteluöljyä, niin pitkällekös sillä pääsi. -Panin traania kampikammioon ja hyvin pelasi. Naapurit varoittelivat, että särjet moottorin, vaan eipähän särkynyt. Toratinsaaren vesillä on hylkeitä vieläkin, ainakin Katosselällä ja Muikkuselällä. 

Kun kalaa ennen oli vesissä runsaasti, sitä riitti myös myyntiin. Silloin piti soutaa autotien varteen ja ajella kaupunkimaihin saalistaan myymään. Turkisnahat olivat toinen myyntiartikkeli. Ostajat kävivät kotona, eikä Kalle heitä jymäyttänyt kuten muuan nahkojenmyyjä, joka kertoi: ”A miepä jymäytin Ruotsin brihaa, panin kaks revon nahkaa sisäkkäin ja yhtenä möin!”

Puumala-lehti 9.9.1982, Erkki Nurmisen keräämää aineistoa