Entisajan kirkkovenematka

 Anna Hämäläinen on muistellut 1880-luvun kirkkovenematkoja:

Vaikka työtä piti tehdä aina, jaksettiin sentään joskus irtaantua arjen kiireistä. Näin kertoo 87-vuotias Anna Hämäläinen vuonna 1966. Varsinkin kesäisin suurilla kirkkoveneillä tehdyt kirkkomatkat ovat jääneet mieleen. Matkaa Lieviskästäkin kertyi sen verran, että matkoja tehtiin kesässä vain kolme neljä kertaa. Rantaan piti kävellä kymmenisen kilometriä ja kuka tuota vesimatkan pituutta niin muistaakaan.

Pyhäaamuna lähdettiin liikkeelle jo ani varhain, klo 2. Veneessä saattoi olla viitisenkymmentä henkeä, miehet soutamassa, naiset ja lapset kokassa. Neljä miestä oli aina airoparia kohti ja veneessä kahdeksatkin airot. Keskimmäisissä airoissa soutavat joutuivat tiukimmalle, penkillä vaihdettiin matkan aikana järjestystä ja niin sai reunan puolelle siirtyvä vähän levähtää.

Ummiston kautta kuljettiin ja olipa joskus Leukoin kanavassa niin vähän vettä, että kaikkien oli noustava pois veneestä. Kirkkorantaan tultua ensin syötiin, sitten vaihdettiin kirkkovaatteet, pantiin kengät jalkaan ja lähdettiin. Kotiin lähdettäessä taas vaihdettiin vaatteet venematkan ajaksi. Jos tuuli oli suotuisa, nostettiin ylös pari seiliä helpottamaan soutajia. Kerran tuulenpuuska tarttui niin voimakkaasti purjeisiin, että se nakkasi seilin järveen, onneksi ei sentään kaatunut veneessä olijoiden päälle.

18-kesäisenä Anna Valtonen sitten tuli nuorikoksi Kostionniemelle Luukkoseen. Ei niitä laivoja kulkenut vielä silloinkaan, kesäisin tehtiin kirkkomatkat vieläkin veneellä, talvisin hevosella. Talvitie kulki ensin Haapasaareen ja siitä selän yli Vesiniemen puolelle ja maantielle. Huonon jään aikana kuljettiin Oritsalon kautta. Mutta on niitä ollut vahvan jäänkin talvia. Kertoivat, että juhannuksena on joskus ajettu hiekkaa jäätä pitkin Tohmosta Haapaselän yli maantielle. (Puumala-lehti 14.7.1966)

Sata vuotta myöhemmin: elvytettyä kirkkoveneperinnettä. Rokansalon naiset 1980-luvulla seurakunnan kirkkoveneretkellä. Kuva Aune Reposen arkistosta.