Vain perustuksen betonisia tukipylväitä on jäljellä Puumalan Huvikumpu-nimisestä tanssilavasta. Lava on sijainnut lähellä Sahanlahtea, Hylkeenlahtea vastapäätä tien toisella puolella metsikössä. Paikalle johtaa nykyään jonkinlainen polkukin.
Huvikummun perusti 1950-luvun lopulla Työväen Urheiluliiton järjestö Puumalan Riuska. Tanssilavatuloista yhdistys rahoitti toimintaansa. Lavan toiminta jäi lyhytaikaiseksi, sillä kun toinen urheilujärjestö Puumalan Viri pystytti nykyäänkin olemassa olevan Pistohiekan lavan vuonna 1965, jäi Huvikumpu ilman käyttöä.
Huvikumpu sijaitsi nimensä mukaisesti kummulla, jolla betonipilarit vieläkin törröttävät, noin 50 metrin päässä maantiestä. Jäljellä entisestä elämästä on alarinteessä kököttävä vanha puucee (kuvattu kesäkuussa 2016).
Pistohiekan lava sijaitsi loistavalla paikalla, ja se veti hyvin yleisöä. Puumala-lehdessä on 29.6.1967 ollut artikkeli, jonka mukaan tungoksen takia on ihmisiä joutunut jopa sairaalahoitoon:
"Melkoinen mylläkkä oli aattoiltana Pistohiekan lavalla, jossa parituhatta ihmistä pyörähteli juhannustansseissa. Muutamat heistä sotkeutuivat joukon jalkoihin ja joutuivat valtavan ihmismassan polkemiksi. Useita kuljetettiin lääkäriin ja kaksi neitosta jouduttiin jättämään sairaalahoitoon. Molemmilla on lievä aivotärähdys ja toisella lisäksi solisluun murtuma. Kumpikaan heistä ei ole paikkakuntalaisia".
maanantai 27. kesäkuuta 2016
keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Leukoinsalmen nimestä
Puumala-lehdessä on vuoden 1970
maaliskuussa käyty keskustelua Leukoinsalmen nimestä. Salmen nimi oli
Sitkoinleuvoin salmi ja kunnanhallitus oli antanut matkailulautakunnan
tehtäväksi keksiä salmelle uusi nimi. TVH ja maaherra Kiukas olivat olleet sitä
mieltä, että nimi on liian pitkä ja vaikeasti ymmärrettävä.
Samaisen lehden maaliskuun yhdessä
kirjoituksessa professori Pekka Lappalainen selvittää sanan alkuperää: ”Salmen
rannat kuuluivat Savon vanhimmassa verolle panossa ja maantarkastuksessa v. 1561
Pekka Kituisen 7 veromarkan jättitiluksiin. Kituiset olivat asuneet pelloillaan
maakirjojen alusta asti eli vuodesta 1561 lähtien. Heidän maaluettelossaan nimi
esiintyy muodossa Sijanleuanmaa, Sijanleuan salmi. Kantasana, josta nimi on
lähtöisin, lienee ikivanha kantajääskeläinen Sianleuan tai sianleukaisen suku,
joka lienee vallannut maat ennen Kituisia”.
Toisessa kirjoituksessa samassa
lehdessä nimimerkki ”Leukoinsalmi nimeksi” siteeraa paikkakunnalla eläneen
vanhaisännän Kusti Viisasen kertomaa: ” Nykyisen kanavan kohdalla on ollut
vähäinen puro, joka matalanveden aikaan on ollut kuiva. Veneet on täytynyt
vetää teloja myöten kannaksen yli. Tällä kohtaa rannalla on ollut luonnonkivi,
joka on muistuttanut sianleukoja. Tästä nimi sianleuat.
Savolaisen murteen mukaan sana on
muuttunut monikkomuotoon Sikkoinleuat. Mainittu kivi on kanavaa rakennettaessa
räjäytetty ja palaset ladottu kanavan reunoille….. Rohkenen ehdottaa nimeksi
Leukoinsalmea, jota nimeä on käytetty ainakin yhden vanhemman sukupolven ajan.
Nykyinen Sikkoinleukoinsalmi on tullut käyttöön Viljakansaaren tien tekovaiheen
aikana.”
Tuntematon kirjoittaja kirjoittaa
puolestaan näin: ”Jo 60 vuotta on kanavan nimenä ollut Leukoin kanava tai
Leukoin salmi. ”Sijan leuat” on nimestä karisseet pois. Sitkoinleukoin-nimeä
emme ole koskaan kuulleet ennen kuin sillan tekovaiheessa ja lehdissä.”
Nimimerkki H.S. selvittää
sitkoi-sanan merkitystä: ”Sitkoimet olivat sellaisia keppejä tai lehteviä
oksia, joita käytettiin kylvömerkkeinä. Näin merkittiin, mikä ala on kylvetty,
mikä kylvämättä. Samoin oli tapana vesiteillä, kun valtion käyttämät viitat
vielä puuttuivat. Silloin kepeillä merkittiin vaaralliset karikot, joita
saattoi kapeissa salmipaikoissa olla runsaastikin. Näin oli myös Leukoin
salmessa. … Sitkoimet olivat merkkejä sekä maalla että vesillä. Se on vanha
kansanomainen nimitys ja säilynyt vuosia sellaisena.”
Nykyiset viljakansaarelaiset
muistavat, että noita kylvömerkkejä on käytetty ainakin vielä 1950-luvulla.
Merkkejä on nimitetty piipoksi, mutta vanhemmat ihmiset käyttivät vielä
tuolloin sanaa sitkain. Näyttäisi ilmeiseltä, että jos kerran sianleuoilta
näyttävä kivi on hävitetty, ei jälkipolvi ole enää ymmärtänyt, miksi paikkaa
nimitetään Sikkoinleuaksi. Sitkain on ollut tuolloin tutumpi sana, joten voisi olla ihan mahdollista, että nimi olisi siksi vääntynyt muotoon Sitkoinleukainsalmi.
Nykynimestä on tiputettu pois niin siat kuin sitkaimetkin.
tiistai 21. kesäkuuta 2016
Majamäen laskettelurinne
Puumalan Majamäen laskettelurinne toimi vuosina 1983-1995. Rinteen perustivat Rainer ja Arja Räisänen. Perustamiseen vaikutti vuoden 1972 myrsky, joka kaatoi puuston täydellisesti rinteen alueelta.
Rinteessä järjestettiin myös laskettelun opetusta. Tässä juuri meneillään kurssi laskettelunopettajan johdolla.
Jonoa hisseillä.
Kahvion rakentaminen 1986.
Rinnekahvila.
Rinne kesällä.
Rinne työllisti kausiluontoisesti 8-10 henkeä, vakituisesti kaksi henkilöä.
******
Myös Puumalan pastori Lauri Mattila tuli Majamäelle laskettelemaan. Ensimmäisellä kerralla Mattila kysyi Rainerilta, saisiko tähän uuteen lajiin opastusta. Rainer lupasi ja niin noustiin mäelle. Mäen päällä Rainer kysyi Mattilalta:
Rinteessä järjestettiin myös laskettelun opetusta. Tässä juuri meneillään kurssi laskettelunopettajan johdolla.
Jonoa hisseillä.
Kahvion rakentaminen 1986.
Rinnekahvila.
Rinne kesällä.
Rinne työllisti kausiluontoisesti 8-10 henkeä, vakituisesti kaksi henkilöä.
Rinteitä oli yhteensä neljä. Rinteiden korkeus 65-80 metriä, pituudet 400-650 metriä.
Majamäen Lomakeskuksessa oli tarjolla myös mökkejä ja vaunupaikkoja.
Syynä lopettamiseen oli 1990-luvun alun lamakausi, joka vähensi laskettelijoiden määrää. Laskettelijoiden määrän väheneminen johtui osaksi myös siitä, että laskettelijat alkoivat siirtyä isommille rinteille.
Myös Puumalan pastori Lauri Mattila tuli Majamäelle laskettelemaan. Ensimmäisellä kerralla Mattila kysyi Rainerilta, saisiko tähän uuteen lajiin opastusta. Rainer lupasi ja niin noustiin mäelle. Mäen päällä Rainer kysyi Mattilalta:
-Haluatko opastuksen hitaammalla vai
nopeammalla tavalla?
-Mikähän ero niillä mahtaa olla?
-Hitaammalla tulet perässäni ja teet
opastukseni mukaan, nopeammalla laitat silmät kiinni ja minä potkaisen
persuuksille ja sinä viiletät alas.
-No ehkä sillä hitaammalla, Mattila
vastasi.
Myöhemmin Rainerilta kysyttiin,
tunsiko hän tätä äskeistä miestä. Ei ollut Mattila tuttu, ja Rainer vallan
kauhistui, kun kuuli mitä oli tullut sanoneeksi papille.
Kuvat ja tiedot Arja Räisänen
maanantai 20. kesäkuuta 2016
Puumalan markkinoilla ennen sotia
Muistoja
Puumalan markkinoista ennen viime sotia:
Oli
heinäkuun lauantai ja Jaakko-markkinoiden pitopäivä. Olin tullut Savonlinnasta
laivalla Puumalaan. Olin tilannut huoneen kirkonkylän ainoasta
matkustajakodista Suvannosta. Se on kaksikerroksinen rakennus, jonka
alakerroksessa on suurehko kahvila, pieni ruokasali, keittiö ja matkustajakodin
omistajan Kuittisen oma huoneisto. Yläkerroksessa on matkustajahuoneita
molemmin puolin pitkää käytävää. Kaikki on siistiä, maalattua ja puhdasta.
Syömme ensin
kunnollisen aterian Miettisen hyvinvarustetusta matkalaukusta, hän on
huonetoverini. Siinä on voita, läskiä ja hyvää tuoretta leipää. Keittiöstä
tilatun perunasoseen kera ateria on mitä parhain. Muuten on vaikea saada
ruokaa, sillä kylässä ei ole yleistä ruokalaa.
Päivällisen
jälkeen menemme kylätielle. Katu on tavallinen maantie, jonka molemmin puolin
on rakennuksia, kauppoja ja uskomattoman monta kahvilaa. Tie on noin 250 metriä
pitkä, alkaa kirkon luota ja päättyy meijerin luona jatkuen kapeana tienä
sairaalaan ja apteekille.
Kuljemme
tietä pitkin, lähestymme satamaa. Kaupat on jo suljettu, mutta kahvilat ovat
auki. Laivarannassa ihmiset odottavat vuorolaivojen saapumista. Kello seitsemän
ne saapuvat, Savonlinnasta Imatra ja Mikkeli Mikkelistä. Laivasta purkautuu
melkoinen joukko matkustajia, myös puretaan melkoinen määrä kappaletavaraa
kauppiaitten varastoihin kuljetettavaksi. Laivojen uumeniin siirtyy laiturilta
melkoinen määrä halkoja. Kun polttoaineet on lastattu, kilahtavat laivan kellot
ja matka jatkuu. Kahviloitten ovet ovat auki, gramofoni- ja radiomusiikki
tulvii tielle. Nuoret kuljeskelevat tiellä poiketen kahvilasta toiseen, etsivät
itselleen sopivaa seuraa.
Yhdeksän
tienoilla illalla liikenne kylätiellä vähitellen hiljenee. Miettinen ja minä
menemme huoneeseemme käydäksemme yöpuulle.
Kello viisi
sunnuntaiaamuna herään laivapillin ääneen. Se on hinaaja, joka kulkee virralla.
Katson ikkunasta pihalle ja huomaan jo ihmisiä käyskentelemässä tiellä. Kello
kahdeksan tienoilla tulee laituriin useampia laivoja, kaikki täynnä kansaa.
Jotkut laivat ovat huvimatkalla, toiset kirkkotuurilla, kaikkiaan niitä on
kuusi. Tiellä alkaa olla vilinää, ystävät ja tuttavat kättelevät, vaihtavat
kuulumisia. Kävellään edes takaisin, poiketaan kahviloissa.
Minä ja
Miettinen söimme kahviaamiaisen ja yhdeksän aikaan läksimme kahviloihin ja
markkinoille. Erään matkustajahuoneen ovi on auki, vuoteella istuu pari miestä
juomassa ”kaljoo”, kuten savolaiset sanovat. Vanha tuttavani Paavilainen,
muurari, istuu ja lauleskelee hauskoja lauluja, hänen vieressään seisoo ukko
Jukarainen, ottaa tanssiaskeleita ja huitoo käsillään. Kuittinen itse tiskin
takana availee tiuhaan tahtiin kaljapulloja. Kahvila on täynnä väkeä, kaikki
eivät sovi edes istumaan.
Menemme tien
toiselle puolelle Lottakanttiiniin. Se on matala parakkimainen rakennus.
Sielläkin on pitkä jono. Emme sovi sisään, mutta katselemme ympärillemme sikäli
kuin tupakansavussa mitään näemme. Eräällä pöydällä istuu vanhapoika Halonen
kertoen hauskoja juttuja. Toisen pöydän ääressä sotapojan vaatteisiin
sonnustautunut mies vetelee hanuria. Tunnelma on korkealla näin
sunnuntaiaamupäivällä. Siirrymme takaisin tielle. Vastaamme tulee Huttunen,
vanha tuttava Hamukasta. Tervehdykset ja kuulumiset vaihdettuamme pistäydymme
Savonseudun kahvilassa. Tilaamme lasilliset mehua ja ne juotuamme jatkamme
matkaa kohti rantaa.
Laivalaituria
vastapäätä on rouva Auvisen kahvila. sekin on täynnä mehun ja kaljan juojia.
Muutamat ovat vähän maistissaan, sillä kaljalasilliseen solahtaa takin taskusta
hieman vahviketta. Hanuristi soittaa täälläkin. Muuten markkinoilla on hyvä
järjestys, harvoin tapahtuu väkivaltaisuuksia. Pari siviilipukuista poliisia
käyskentelee tiellä. Sunnuntain aamupäivällä voimme tehdä ostoksia ja jopa
suorittaa pankkiasioita takakautta. Usein on asiaa myös apteekkiin ja
sairaalaan.
Kello 11
alkaa jumalanpalvelus. Ne jotka ovat aikoneet kuulla Jumalan sanaa käyvät ensin
haudoilla. Tänään ei kuitenkaan suoriteta hautauksia kuten muina pyhinä.
Kahvilat hiljentyvät, musiikkia ei kuulu enää, muutama miekkonen saattaa tiellä
liikkua.
Kello yhden
aikaan palvelus päättyy ja kuten varpusparvi pöllähtää pihamaalle ruokaa
etsimään, on tie nyt äkkiä taas täynnä väkeä.
Kello kahden
maissa ensimmäisten laivojen pillit kimahtavat. Jos aikoo tulla mukaan, on
syytä pitää kiirettä. Vähitellen laiva toisensa jälkeen irrottautuu laiturista
suunnaten kulkunsa mikä ala- mikä ylävirtaan päin. Kirkonkylä rauhoittuu pyhän
viettoon.
Kirj. Edvin
Backman (hieman lyhennetty)
Julkaistu
Puumala-lehdessä 9.7.1959
Näillä kuvan henkilöillä on ollut ehkä saman tapaisia kokemuksia markkinoilta. Kuva lokakuulta 1930 Mikko-markkinoilta. Vasemmalla Vihtori Liutu, äärimmäisenä oikealla Aleks Jukarainen.
(Juhani Liudun arkisto)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)