Puumalan markkinoilla ennen sotia

Muistoja Puumalan markkinoista ennen viime sotia:

Oli heinäkuun lauantai ja Jaakko-markkinoiden pitopäivä. Olin tullut Savonlinnasta laivalla Puumalaan. Olin tilannut huoneen kirkonkylän ainoasta matkustajakodista Suvannosta. Se on kaksikerroksinen rakennus, jonka alakerroksessa on suurehko kahvila, pieni ruokasali, keittiö ja matkustajakodin omistajan Kuittisen oma huoneisto. Yläkerroksessa on matkustajahuoneita molemmin puolin pitkää käytävää. Kaikki on siistiä, maalattua ja puhdasta.

Syömme ensin kunnollisen aterian Miettisen hyvinvarustetusta matkalaukusta, hän on huonetoverini. Siinä on voita, läskiä ja hyvää tuoretta leipää. Keittiöstä tilatun perunasoseen kera ateria on mitä parhain. Muuten on vaikea saada ruokaa, sillä kylässä ei ole yleistä ruokalaa.

Päivällisen jälkeen menemme kylätielle. Katu on tavallinen maantie, jonka molemmin puolin on rakennuksia, kauppoja ja uskomattoman monta kahvilaa. Tie on noin 250 metriä pitkä, alkaa kirkon luota ja päättyy meijerin luona jatkuen kapeana tienä sairaalaan ja apteekille.

Kuljemme tietä pitkin, lähestymme satamaa. Kaupat on jo suljettu, mutta kahvilat ovat auki. Laivarannassa ihmiset odottavat vuorolaivojen saapumista. Kello seitsemän ne saapuvat, Savonlinnasta Imatra ja Mikkeli Mikkelistä. Laivasta purkautuu melkoinen joukko matkustajia, myös puretaan melkoinen määrä kappaletavaraa kauppiaitten varastoihin kuljetettavaksi. Laivojen uumeniin siirtyy laiturilta melkoinen määrä halkoja. Kun polttoaineet on lastattu, kilahtavat laivan kellot ja matka jatkuu. Kahviloitten ovet ovat auki, gramofoni- ja radiomusiikki tulvii tielle. Nuoret kuljeskelevat tiellä poiketen kahvilasta toiseen, etsivät itselleen sopivaa seuraa.

Yhdeksän tienoilla illalla liikenne kylätiellä vähitellen hiljenee. Miettinen ja minä menemme huoneeseemme käydäksemme yöpuulle.

Kello viisi sunnuntaiaamuna herään laivapillin ääneen. Se on hinaaja, joka kulkee virralla. Katson ikkunasta pihalle ja huomaan jo ihmisiä käyskentelemässä tiellä. Kello kahdeksan tienoilla tulee laituriin useampia laivoja, kaikki täynnä kansaa. Jotkut laivat ovat huvimatkalla, toiset kirkkotuurilla, kaikkiaan niitä on kuusi. Tiellä alkaa olla vilinää, ystävät ja tuttavat kättelevät, vaihtavat kuulumisia. Kävellään edes takaisin, poiketaan kahviloissa.

Minä ja Miettinen söimme kahviaamiaisen ja yhdeksän aikaan läksimme kahviloihin ja markkinoille. Erään matkustajahuoneen ovi on auki, vuoteella istuu pari miestä juomassa ”kaljoo”, kuten savolaiset sanovat. Vanha tuttavani Paavilainen, muurari, istuu ja lauleskelee hauskoja lauluja, hänen vieressään seisoo ukko Jukarainen, ottaa tanssiaskeleita ja huitoo käsillään. Kuittinen itse tiskin takana availee tiuhaan tahtiin kaljapulloja. Kahvila on täynnä väkeä, kaikki eivät sovi edes istumaan.

Menemme tien toiselle puolelle Lottakanttiiniin. Se on matala parakkimainen rakennus. Sielläkin on pitkä jono. Emme sovi sisään, mutta katselemme ympärillemme sikäli kuin tupakansavussa mitään näemme. Eräällä pöydällä istuu vanhapoika Halonen kertoen hauskoja juttuja. Toisen pöydän ääressä sotapojan vaatteisiin sonnustautunut mies vetelee hanuria. Tunnelma on korkealla näin sunnuntaiaamupäivällä. Siirrymme takaisin tielle. Vastaamme tulee Huttunen, vanha tuttava Hamukasta. Tervehdykset ja kuulumiset vaihdettuamme pistäydymme Savonseudun kahvilassa. Tilaamme lasilliset mehua ja ne juotuamme jatkamme matkaa kohti rantaa.

Laivalaituria vastapäätä on rouva Auvisen kahvila. sekin on täynnä mehun ja kaljan juojia. Muutamat ovat vähän maistissaan, sillä kaljalasilliseen solahtaa takin taskusta hieman vahviketta. Hanuristi soittaa täälläkin. Muuten markkinoilla on hyvä järjestys, harvoin tapahtuu väkivaltaisuuksia. Pari siviilipukuista poliisia käyskentelee tiellä. Sunnuntain aamupäivällä voimme tehdä ostoksia ja jopa suorittaa pankkiasioita takakautta. Usein on asiaa myös apteekkiin ja sairaalaan. 

Kello 11 alkaa jumalanpalvelus. Ne jotka ovat aikoneet kuulla Jumalan sanaa käyvät ensin haudoilla. Tänään ei kuitenkaan suoriteta hautauksia kuten muina pyhinä. Kahvilat hiljentyvät, musiikkia ei kuulu enää, muutama miekkonen saattaa tiellä liikkua.

Kello yhden aikaan palvelus päättyy ja kuten varpusparvi pöllähtää pihamaalle ruokaa etsimään, on tie nyt äkkiä taas täynnä väkeä.

Kello kahden maissa ensimmäisten laivojen pillit kimahtavat. Jos aikoo tulla mukaan, on syytä pitää kiirettä. Vähitellen laiva toisensa jälkeen irrottautuu laiturista suunnaten kulkunsa mikä ala- mikä ylävirtaan päin. Kirkonkylä rauhoittuu pyhän viettoon.

Kirj. Edvin Backman (hieman lyhennetty)

Julkaistu Puumala-lehdessä 9.7.1959

 Näillä kuvan henkilöillä on ollut ehkä saman tapaisia kokemuksia markkinoilta. Kuva lokakuulta 1930 Mikko-markkinoilta. Vasemmalla Vihtori Liutu, äärimmäisenä oikealla Aleks Jukarainen. 

(Juhani Liudun arkisto)