Nestori Vehassalo syntyi
13.6.1907 Puumalan Miettulassa Litomon talossa. Vuonna 1917 perhe muutti
kirkonkylään. Pari vuotta myöhemmin isä rakensi oman talon Makkosenlahteen,
jossa vanhempien lisäksi asui viisi lasta. Keskenkasvuisena poikasena Nestori vietti
kesäisin aikaansa muiden poikien kanssa satamassa, johon ohikulkevat laivat
pysähtyivät täyttämään halkovarastojaan. Halkojen kantaminen oli poikien
mielipuuhaa, sillä silloin tällöin tipahti kouraan 20-markkanen karkkirahaksi.
Nestorin isä
hoiteli satamassa laivaushommia ja kuljetti lotjalla halkoja lähiseuduilta
laivarantaan. Nestorikin pääsi joskus isän mukana laiva- ja lotjamatkoille.
Ensimmäisen laivamatkan hän teki kymmenvuotiaana Pietariin, seuraavana kesänä
hän oli mukana enonsa kanssa Viipurissa. Lastina olivat halot. Saimaan
kanavassa liikkuminen oli hankalaa. Läpikulku saattoi kestää jopa kolme
vuorokautta. Paikoin lotjia vedettiin miesvoimin, joskus oli apuna hevonen.
Vuonna 1921
Nestori pestautui kansimieheksi kauppias Montosen matkustaja-alukseen.
Seuraavana vuonna hän lähti töihin Hankalahden sahalle Joutsenoon ja palasi
sieltä takaisin Puumalaan kolmen vuoden kuluttua. Ei oikein tullut tutuksi olla
töissä jämtisti kellon mukaan, vapaaseen työrytmiin kun oli Puumalassa
tottunut. Täällä hän sai töitä Enso-Gutzeitilta.
Talvella
Nestori toimi jakomiehenä, kesällä hinaushommissa. Myöhemmin Nestorista tehtiin
metsätyönjohtaja ja laivan kippari. Ensimmäinen päällikkyys oli m/s Svealla sen
jälkeen, kun oli ensin ollut vuoden perämiehenä.
Radiolaitteista
hinaajilla ei ollut tietoakaan – ei liioin valoista. Säätiedot hoidettiin
näppituntumalla, mutta homma kuitenkin toimi. Toisinaan saatettiin vähän
kolhaista toista laivaa tai ajaa karauttaa kivelle, mutta puu kulki. Ei Nestori
laivoja upottanut. Laivoissa oli sentään kartat. Laivat olivat höyrylaivoja,
haloilla lämmitettävät. Nykyisissä laivoissa ei puuta käytetä edes saunan
kiukaaseen.
Ruuat
laittoi laivan emäntä, ruokatavarat hankittiin matkan aikana kyliltä.
Vapaalöysissä olijat soutelivat kapeikkopaikoissa ostamassa maitoa ja muuta
tarvittavaa maalaistaloista. Pula-aikana ruuan saanti tuotti vaikeuksia, mutta
aina sentään jotain löytyi.
Entisaikaan
laivatöitä tehtiin 24 tuntia vuorokaudessa eivätkä laivamiesten olot kovin häävejä
muutenkaan olleet. Monta miestä nukkui samassa kämpässä eikä vapaapäiviä juuri
ollut. Vasta sodan jälkeen laivamiesten olot muuttuivat, työpäivät lyhenivät ja
vapaa-aika tuli säännölliseksi. Nykyisen (vuonna 1977) laivamiehen työ on
täysin erilaista kuin silloin. On radiopuhelimet, väyliä on oikaistu ja
valaistu. Aikoinaan ajettiin vain pelkkien laivassa olevien öljyvalojen turvin.
Nestori
muistaa hupaisiakin tarinoita nuoruudestaan: ”Pula-aikana hinattiin
Paasiselällä lauttaa. Yöllä kuulin laivan viereltä puhetta. Kaksi miestä oli
soutanut laivan viereen kauppaamaan voita. Toki sitä tarvittiin. Miehet siitä
kysymään eikö saisi olla myös pullotettua voita. Kauppa tehtiin siitäkin ja
niin siirtyi pontikkapullo voipaketin mukana laivaan. Kauppaa oli
kaikenlaista”.
Muistuupa
Nestorin mieleen myös nuoruusajat, jolloin urheiluseura Riuskan mukana käytiin
kylillä kilpailemassa. Kerran mentiin pienellä laivalla Kukonharjuun
kilpailemaan. Kilpailujen aikana vanhemmanpuoleinen kippari ja konemestari
maistelivat talon tarjoamia väkeviä. Paluumatkalla kippari alkoi opettavaisesti
selitellä, että näillä paikoin on vedessä kivi. Ja kuinka ollakaan samassa
laiva karahti kivelle. Pojat saivat laivan nostettua kiveltä ja matka saattoi
jatkua. Puumalaan tultaessa kippari komensi pakittamaan, mutta kestityksen
ansiosta käsky ei tehonnut ja laiva ajoi päin rantaa. Siihen sen pojat
jättivät, vetäkööt pois ne, jotka sen sinne saivatkin.
Koottu
Puumala-lehden haastatteluista 9.6.1977 ja 8.4.1982
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita omia muistojasi vaikka kommentteihin! Kaikki tieto tervetullutta.