Eila Luukkonen kertoo talosta taloon kierrelleistä henkilöistä 1930-50-luvulla:
Eilan
lapsena ollessa Rokansalon kylällä kulki Liena-niminen nainen talosta taloon,
oli sellainen iso ihminen ja hieman yksinkertainen ja haasteli välillä omia juttujaan.
Hän ei ilmeisesti oikein asunut missään, vaan kiersi talosta toiseen. Lapsuudesta
ei ole jäänyt mieleen, mistä päin Puumalaa hän olisi alun perin ollut ja mikä
hänen sukunimensä oli.
Liena yritti
tehdä muille jotain jäynän tapaista. Kerrankin hän tuli Eilan kotiin, kun perhe
oli juuri kitkemässä kasvimaata. Yksi porkkanapenkki oli kitkemättä. Liena
alkoi kitkeä penkkiä muiden mukana, ja kun penkki oli kitketty, Liena tokaisi:
”No ol se hyvä, että minä tulin teiä kansa kitkemää, että työ ois soana sitä
muute kitkeneeks!”
Lienan
tyypillinen kävelytapa oli, että hänellä oli kädet aina kehon ympäri kyynärpäitä
myöden ristissä ja käsivarsista roikkui useita nyyttejä, joista kukaan ei
tiennyt, mitä niissä oli. Kerrankin hän oli laittanut nyyttejään talon lehmihakaan
puun oksalle. Niissä oli vaatteita. Talon eteisessä oli laatikkopenkit, joissa
säilytettiin tavaroita. Kerran Liena laittoi nyyttejään penkin alle ja sanoi:
”Elekee voa antoo kellekää niitä!” Kerran sitten kuitenkin talonväki päätti
katsoa, mitä nyyteissä oli, kun nyytit alkoivat haista. Niissä oli
ruokatavaroita, mm. pilaantuneita perunanhituja.
Yksi
ilkeäntuntuinen juttu oli, kun äidin ollessa siivoamassa kaloja Liena tuli
naapurista. Liena pyysi: ”Voitko antoo miule nuo kalansuolet?” Äiti sanoi: ”No
mitä sie niilä tiet?” Äiti antoi kuitenkin suolet Lienalle tällä mukana
olleeseen emalikuppiin. Liena laittoi kupin hellalle ja keitti suolet ja muut
perkuujätteet, meni muurin reunalle istumaan ja söi keitoksensa. Lasten
mielestä tämä oli inhottavaa, alkoi ihan oksettaa. Liena vielä kertoi, että
naapurissa ei ollut annettu hänelle kalansuolia.
Lieneekö
Lienalla ollut itsellä ruokaa kovinkaan paljoa. Hän osui usein ruoka-aikaan
taloon ja söi mielellään kaikkea. Ruokalautasen saatuaan kipaisi uunin päälle
ja söi aina siellä. Missä Liena vietti yöt ja kylmät ajat, on jäänyt
epäselväksi. On tietysti mahdollista, että hän on nukkunut ihmisten
heinäladoissa ulkona.
Joku oli
kertonut, että Liena olisi tehnyt yksinäisen lapsen. Ei tietoa, oliko lapsi
kuollut vai annettu pois, mutta ilmeisesti tästä Liena olisi mennyt sekaisin jo
nuorena.
Kylällä
kulki myös kaksi kulkukauppiasta. Toinen oli Mannisen Matti ja hänellä oli iso
puusta tehty laukku, jonka hän kiinnitti nahkaremmeillä selkäänsä. Kun kauppias
tuli taloon ja avasi laatikon, sisältä ilmestyi useita laatikoita kerroksittain
kuin hyllyköksi.
Rieti Armas
(Armas Fred) oli myös laukkukauppias, hänen isänsäkin oli ollut kiertävä
kauppias. Isänsä oli ajanut hevosella, mutta Armaksella ei ollut hevosta.
Hänellä oli talviaikaan pitkä rautajalaksinen kelkka, jossa myytävät tavarat
olivat ja tällaista kelkkaa Armas työnsi talosta taloon. Eräässä talossa
pikkutyttö näki ikkunasta Armaksen tulevan kelkkoineen ja kysyi äidiltään:
”Äit, onkos tuo Volksvaaken?” Lapsesta iso pyöreä kuomumainen tavaranyytti peitteen
alla näytti tietysti kuplavolkkarilta.
Armas tilasi
tavarat Mikkelistä tukkuliikkeestä, ja kerran ei jotain tavaraa saanutkaan.
Tästä Armas säikähti häneltä vietävän koko ammatin, ja asia kävi hänestä kovin
pahasti.
Armas asui
Janne Reposessa Miettulassa. Armas tuli kerran siihen tulokseen, että ei hän
”koko ikäänsä halua revon pesässä asua” ja muutti Jyväniemelle. Armas teki myös
kaikenlaista tilapäistyötä taloissa, kaivoi ojia sun muuta, mitä kulloinkin oli
tarjolla.
Vanhana
Armas muutti Pirttimäelle vanhainkotiin. Kun pari kyläläistä kävi Armasta kerran
katsomassa, eräs toinen mies istui sängyn laidalla ja ihmetteli, miksi kaikki
juttelevat vain Armakselle ja tulevat vain tätä katsomaan, häntä itseään ei
kukaan. Mies sanoi vielä olevansa Armaksen veli. Eli Armas oli kaikkien tuntema
kierreltyään kaikki talot työkseen. Hän oli melko suosittukin, kyläläiset
ostivat häneltä yleensä jotain, vaikkeivät olisi niin tarvinneetkaan. Hänellä
oli pastillirasia taskussa, ja siitä hän aina tarjosi vierailleen. Armaksella
oli myös sisko Pirttimäellä.
Yksi
kaikkien tuntema kiertelijä oli myös haitarinsoittaja Alpo Kaukonen. Hän kierteli
talosta taloon ja soittaa urruutti haitariaan. Ollessaan yötä Luukkosen Alpolla
ja Elmalla Elma kehotti häntä soittamaan jotain tuttua, vaikka Metsäkukkia.
”Vastahan mie sen soitin, et siä kuulna!” oli hanuristin vastaus. Elman
mielestä nuotti ei ollut ollut yhtään sinne päinkään.
Alpo lähti
Lappeenrantaan, väitti että hänellä on siellä muka morsian. Myöhemmin Alpo
vietiin morsiamensa kanssa vanhustentaloon asumaan, mutta ei saanut asua
samassa huoneessa morsiamensa kanssa.
Eila
Luukkosen (synt. 1930) haastattelua 29.9.2016
Kirsti Lähdesmäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita omia muistojasi vaikka kommentteihin! Kaikki tieto tervetullutta.