Naimisiinmeno entisaikaan

Kansakoulunopettaja Alpo Suomalainen on kerännyt vanhaa perimätietoa. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä olivat häät suunnilleen tällaiset:

Kun lähdettiin kosimaan, tarvitsi sulhanen puhemiehen. Puhemiehenä voi olla kuka tahansa mies. Tavallisesti otettiin sellaiseksi sujuvasanainen arvohenkilö, monesti sukulainen tai kummi.

Kosijoilla oli mukanaan kihlat, joina saattoi olla silkkihuivi, sormus, taskukello tai kultaraha, köyhemmillä hopearaha tai ”vörkullattu” raha. Kosijoita sanottiin myös ”suvennaha pieksäjiksi”.

Kihlat voitiin hyväksyä saman tien tai kohtuullisen ajan kuluessa. Mikäli viikon tai kahden kuluessa morsian ei ollut antanut kihloja takaisin, pidettiin kihlausta sovittuna. Tytön hyväksyttyä kihlat ei erityisiä kihlajaisia enää myöhemmin pidetty.

Avioliittokuulutuksilla käytiin monissa tapauksissa kohta kihloihin menon jälkeen.  Jonakin

kuulutuksen jälkeisenä lähipäivänä vietettiin kuuliaiset. 1880-luvun tienoilla niissä tarjottiin myös ruokaa, ”syömäkuulijaiset”. Myöhemmin tarjottiin vain kahvia leivän kera ja väkijuomia etupäässä tai yksinomaan viinaa. ”Pelari”, joka soitti viulua, kuului asiaan erottamattomasti ja tietysti soiton myötä melkein kaikissa tapauksissa tanssi. Kuokkavieraiden käynti kuuliaisissa oli vallan yleistä. 1960-lukuun mennessä kuuliaisten pito oli melkein unohtunut. 

Kuulutusten jälkeen pidettiin yleensä kuuliaistanssit. Jokainen joka tanssitti morsianta, antoi vähän rahaa tälle. Usein saattoi olla niin, että kuuliaiset olivat suurempi juhla kuin itse häät. Eihän ollut varaa moniin juhliin.

Alpo Suomalaisen tiedon mukaan naimisiinmenoa havitteleva morsian ja hänen mukanaan joku vanha, tavallisesti köyhä nainen kulkivat morsiamen kodin lähitienoolla yhdessä ”kerruula” kokoamassa tavaraa morsiamen kapioita varten. Ja mainittu toinen nainen, ”päistärsäkki”, pyyteli paitsi morsiamelle, myöskin itselleen ”vaikka vua päistärijä”. 

Monet rikkaat morsiamet eivät lähteneet tällaiselle matkalle. Jotkut köyhemmät kapioiden kerääjät keittivät kerjuupaikoissa kahvia ja lienevät jolloinkin antaneet viinaakin. Matkat tehtiin yleensä heti kuuliaisten jälkeen. Keruullakävijöille annettiin rahaa, villoja, pellavia, lapasia, sukkia, kotikutoista kangasta, ja erityisesti päistärsäkille ruokatarvikkeitakin. Kerääjille tarjottiin myöskin kahvia ja joskus ruokaakin. ”Kerruula käyntiä” on ollut jonkin verran vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninäkin. Keruumatkan jälkeen morsian kutoi uudessa kodissa tarvittavia tavaroita. Asiaan kuului myös kutoa anopille lahja ja puhemiehelle paita.

”Paikakahtomine” oli morsiamen vierailu sulhasensa kotiin kihloihin menon jälkeen. Tapahtumaa sanottiin myös ”vokisijakahtomiseks” = (rukinpaikan katsominen).

Oli ylen harvinaista, että mies meni asumaan morsiamen kotiin. Jos niin kuitenkin tapahtui, sanottiin, että ”mies tuli munaminiäksi taloon”.

Läksiäiset olivat morsiamen kotona pidettävä lähtöjuhla ennen häitä. Juhla aloitettiin tavallisesti illalla ja varsinaiset häät vihkimisen jälkeen vuorokautta myöhemmin, illalla nekin. Sulhanen saapui läksiäistaloon jonkin aikaa läksiäisten alun jälkeen. Esimerkiksi Matalalahden August Noposelle oli järjestetty morsiamen läksiäiset, juotiin kahvit ja syötiin. Syötyään koko saattoväki lähti jalkapatikassa rantaan, jonne matkaa oli 3-4 kilometriä. Osa hääväkeä oli jo Konninsalossa odottamassa. Nämä tulivat soutuveneillä noin puolen kilometrin levyisen salmen yli juontojoukkoa vastaan. Saattoväestä käytettiin nimitystä juonto- tai juohtoväki. Morsian juohdettiin uuteen kotiin. 

Tavallisesti läksiäiset ja vihkiminen olivat morsiamen kotona, varsinaiset häät sulhasen kotona. Häihin liittyi tavallisesti ruokailu ja tanssiminen. Varsinkin nuoriso piti tanssia tärkeänä. Häät läksiäisistä häätalon tanssiaisiin kestivät pakostakin kolme päivää. Asuivathan monet sukulaiset kaukana, ja ainoa kulkuneuvo hevonen. Oli yövyttävä vähintään kaksi yötä. Ja koska häihin tulivat aina kaikki kynnelle kykenevät, majoituttiin naapureihinkin.(Alpo Suomalaisen keräämästä materiaalista).

Kuvissa häät Leukoissa vuonna 1956. Juohtoväki on saapunut häätaloon Tuulikki-laivalla. Kuvat Taina Puttosen arkistosta.