sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Hiisi ja muut pahat



Monien vuorten ja mäkien nimi on hiisi-alkuinen. Hiisi on alkuaan merkinnyt ´kalmistoa´ tai ´palvontapaikkaa´. Myöhemmin, varsinkin Länsi-Suomessa, hiisi yhdistyi tarinoiden jättiläisiin. Itä-Suomessa ja siten myös Puumalassa sen sijaan hiisi alkoi merkitä paholaista, pahaa henkiolentoa. Hiisi-, Hiis, Hiien-, Hiijen-, Hiiden-alkuiset paikannimet selittyvät siis hieman eri tavoin riippuen siitä, missä päin Suomea paikka sijaitsee ja minkä ikäinen nimi on. Puumalassa on tällaisia paikkoja melko paljon: mm. Hiisvuori, Hiidenkallio, Hiienvuori, Hiisniemi. Hiisi-paikkoihin liittyy myös kokonpolttoa, kokkoa on poltettu haudoilla.

Lintusalossa on esim. Koukhiidenvuoret. Nimi sisältää oikeastaan kaksi pahaa oliota merkitsevää sanaa. Suomen murteissa kouko on mm. ´paha, kelvoton olio´, ehkä myös ´paha haltija´. Se on myös suden ja karhun kiertoilmaus; ´aave, kummitus´. Vuorilla on majaillut siis kouko eli hiisi.
Myös Ukon-alkuiset nimet saattavat sisältää pakanallisen sakraalisen merkityksen.
Pirunluola, -kirkko, -vuori jne -nimiä on yleensä annettu ympäristöstään erottuville paikoille, varsinkin jyrkkärinteisille mäille, vuorille, luolille. Paikkojen syntyä selittämään on tavallisesti nimeen kiinnitetty jokin yliluonnollinen olento, pirun lisäksi esim. jättiläinen. Pirunvuoret ovat saattaneet olla pyhiä paikkoja pakanallisella ajalla ja kristinuskon tultua ne haluttiin osoittaa pahan paholaisen hallitsemiksi paikoiksi. (Sorvali)

Ryhälässä on valtava vuori nimeltään Pirunkirkko. Vuoressa on monta onkaloa ja yksi luola on pari vuotta sitten romahtanut kasaan. Vapaussodan aikana muutama mies piiloutui luoliin, he kaivoivat kuopan ja kävivät lähitalosta hakemassa ruokaa. 1950-luvulla lapset kävivät etsimässä sieltä aarretta, kun kerrottiin, että isonvihan aikana sinne olisi kätketty kaikki kylän arvoesineet. (Terttu Hakulinen)

Poppanavuoret: Poppana ja pohu tarkoittavat ´popparia, taikuria, poppamiestä´. Ja popata on ´tehdä taikoja, lukea loitsuja´. Myös poppo on noita ja poppu ´taikatemppu, taikakeino´. ”Poppaukseeha se vissii liittyy, jottai noituutta se o, hyvähä sielä vuorila konstia ol tehhä, kyl ol rauha muassa”. (Sorvali)
Lähteinä Ritva Sorvalin pro gradu -tutkielma sekä Suomalainen paikannimikirja)
Pieni Hakolahti. Puumala

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita omia muistojasi vaikka kommentteihin! Kaikki tieto tervetullutta.