Puumalan poikia tämäkin - vanha kuplavolkkari

 

Kaukas Oy:n vanha kuplavolkkari. Kuva via Seija Paajanen

 Tämä kuvassa näkyvä Saksan Wolfsburgissa valmistettu Kuplavolkkari päätyi uutena vuoden 1964 lopulla Itä-Suomeen, Oy Kaukas Ab:n omistukseen. Sillä kierreltiin vuosien ajan puukauppoja tehden pitkin Puumalan seudun kauniita maisemia. Myöhemmin se siirtyi metsäpomona olleen appiukkoni Yrjö Paajasen omistukseen hänen jäädessään eläkkeelle. Appiukon kuoltua anoppi säilytti sitä kymmenkunta vuotta autotallissa Niementiellä. Näinä autotallivuosina sillä tehtiin vain matkat hautausmaalle appiukon hautaa hoitamaan. Myöhemmin se siirtyi suvussa eteenpäin miehelleni ja nyt se on poikani omistuksessa. Se on ollut perheemme hallussa yli 50 vuoden ajan. 

 

Nyt sen vanhuusvuosina sillä tehdään pääasiassa vappu- ja sunnuntaiajeluita. Se on kuin perheenjäsen. Sitä hellitään ja hoidetaan kuin lemmikkiä ikään. On tärkeää, että kromiosat kiiltävät ja että vahaus on kunnossa. Mieltä hivelee, kun katsastusmies kehuu ja ostattelee sitä aina katsastuskerroilla. Nyt se on vielä hyvässä kunnossa, mutta saa nähdä, jaksaako se sinnitellä ja pysyä käyttökuntoisena vielä neljänteen polveen.

Volkswagen kupla oli vuonna 1972 maailman myydyin automalli. Suomeen kuplia tuotiin vuosina 1950-1975 yhteensä 125000 kappaletta. Ensimmäisinä vuosina kuplavolkkareiden kuten muidenkin länsiautojen tuonti oli säännösteltyä. Lisenssejä riitti lähinnä niille, joiden oli syystä tai toisesta liikuttava huonokuntoisilla teillä. Tällaisia olivat metsäyhtiöiden henkilökunnan lisäksi myös lääkärit ja keinosiementäjät. Kerrotaan, että lehmät tiesivät punaisen volkkarin nähdessään ja sen äänen kuullessaan, että keinosiementäjä on tulossa. 

Kuplille on annettu eri maissa erilaisia lempinimiä. Ranskassa kuplaa kutsutaan leppäkertuksi ja Englannissa, Venäjällä ja Virossa koppakuoriaiseksi. Italiassa sitä kutsutaan saksanturilaaksi. Jotkut kutsuvat sitä Hitlerin kostoksi, koska se on kehitelty Hitlerin ohjeiden mukaan. 

Eräs vanha rouva oli sitä mieltä, että kupla on erityisesti naisten auto, koska sen etupaneelissa on pidike käsilaukkua varten. Hän nimittäin säilytti käsilaukkuaan aina ryyppyhanikassa, jonka hän veti ajon ajaksi ulos.

Kohta on kesä. Päästään taas herrastelemaan kuplalla ja muistelemaan nuoruusvuosia ja menneitä aikoja. Niistä kertoo myös rekisterilaatta, joka väittää, että olemme Mikkelin läänistä - läänistä joka sekin on jo historiaa.

(Seija Paajanen, volkkarin nykyisen omistajan äiti)

Noituutta taikuutta kummituksia

Puumalalainen kansakoulunopettaja Alpo Suomalainen (1882-1972) on merkinnyt Puumalasta muistiin joitakin taikuuteen ja kummituksiin liittyviä tarinoita. Hän kuunteli ja haastatteli mielellään vanhoja ihmisiä ja jutteli heidän kanssaan ja alkoi merkitä kuulemaansa muistiin.

Käärmeenlukija. Miettulan puolikunnalla asui vuosisadan vaihteen tienoilla ”Ukko Syöter” (lienee Söderman). Hän oli pätevä kärmeenlukija. Kun jotain ihmistä oli käärme purrut, luki ukko luvut ja käärme tuli ja nuoli puremansa paikan, ja kieli halkesi. Purtu kohta parani.

Karjaonni. Vuoden 1888 vaiheilla asui Autio-nimisessä talossa (jonka vuoden 1954 tienoilla omistivat Viljam Kietäväisen perilliset) Luukkonen-niminen nainen. Hän osasi tehdä monenlaisia taikoja. Tässä niistä yksi:

Keväällä ensimmäistä kertaa lehmiä metsään päästettäessä hän kävi läävän oviaukon päälle hajasäärin seisomaan. Hänen alitseen lehmät kulkivat läävästä ulos. Sillä tavalla saatiin karjalle jotain hyvää aikaan.

Järventekijä. Kerran kulki jossain Miettulan puolikunnalla venäläinen ”salavaja” (kuohari) lammen poikki ja upposi heikkoon jäähän. Kun hän pääsi siitä ylös, hän sanoi, ettei sanottuun lampeen toinen uppoa.

Kävi niin, että lampi lähti liikkeelle ja tuli niin kuin vuori Koskenselkään. 

Vuotuista viljanleikkuuta ei lopetettu auringonlaskun jälkeen. Jos niin tehtiin, tuli heikko sato seuraavana vuotena.

 Jos suljhasmies epäonnistui kosiessaan tyttöä, voi hän taikakeinoilla estää toisia kosijoita saapumasta tytön kotiin. Sanottiin: ”Se panj karhi (=risuäkeen) verrääle!” Alpo suomalaisen mukaan vielä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa monet tähän uskoivat.

Para oli jokin, joka ei ollut ihminen eikä eläin. Se joi paljon maitoa tai muuta juomaa. Jos joku joi paljon maitoa, hänestä sanottiin: ”Nii vettää ku para!”

Harjakset. On kerrottu, että joittenkin lasten selkään on kasvanut harjakset. Ne on saatu pois tietyillä taikatempuilla.

Russakat loitolle. Ennen kuuluu olleen sellaisia poppamiehiä, jotka osasivat ”lukemisilla” pitää russakat ja luteet loitolla. 1800-luvun puolivälissä sanottiin olleen russakan tilalla ruossitorakoita. Ne kuuluivat olleen mustia ja vähemmän rohkeita, asuivat vain uunin seutuvilla ja tulivat piiloistaan vain pimeän aikaan. Silloin ne myös lauloivat samaan tapaan kuin heinäsirkat. Sanottiin, että ”Ku tulj Vennää valta, ni tulj vennäätorakatkii. Poppamiehet ajo pois ruossitorakat”.

Vaaksominen oli eräs sairaan parantamiskeino. Tätä käytettiin erityisesti ”säikäyksissä” eli tapauksissa, joissa sairaus johtui säikähdyksestä. Siinä saattoi olla ruumiin toinen puoli toista vastaavaa pidempi. Mittaaminen toimitettiin joko hiilikoukun varrella tai vaaksalla.

Viimemainitulla alettiin mittaus esim. vasemman jalan nimettömästä varpaasta ja päätettiin oikean käden nimettömään sormeen. Jos vaaksoja oli eri väleillä toisistaan poikkeava luku, oli vaaksottava uudestaan ja niin monta kertaa, että molemmat puolet huomattiin yhtä pitkiksi. Alpo Suomalainen (synt. 1882) on kertonut, että häntäkin on lapsena vaaksottu.

Säikäyttäminen oli toinen parannuskeino. Sairasta eläintä parannettiin entisaikaan mm. siten, että ammuttiin sen läheisyydessä. Perustui ilmeisesti siihen, miten ihmisiäkin yritettiin parantaa säikäyttämällä. Sairas pantiin paarille, kannettiin haudan reunalle ja pudotettiin yhtäkkiä hautaan. Oltiin sitä mieltä, että säikäyttämisellä saatiin paha lähtemään ihmisestä. Tällaista tapaa ei liene Puumalassa enää käytetyn 1800-luvun lopussakaan.

Kummitusjuttuja

Oli kerran emäntä, joka ei lopettanut työntekoa tavalliseen aikaan, vaan ahkeroi hyvin myöhään. Kerrankin kun hän lauantaina meni saunaan kylpemään hyvin myöhään, rupesi saunasta kuulumaan surkeaa voivotusta. Kun mentiin katsomaan ja olisi menty auttamaan, ei sinne päästy, sillä sauna oli muuttunut kivikovaksi ja ovi oli suljettu, eikä sitä voitu avata.

Seuraavana päivänä kyllä päästiin saunaan, mutta emäntää ei siellä ollut, ainoastaan hänen nahkansa.

Puumalan kirkonkylässä, n. 75-100 m kirkosta suunnilleen pohjoiseen on maantiesilta. Siinä on ollut ”Russivvalla aikan mestauspaikka”, jossa mestattiin murhaajia ja varkaita. Kerran oli mestattavana väärän tuomion nojalla mies. Kansaa oli kokoontunut paljon toimitusta katsomaan. Kun pyöveli oli katkaissut tuomitun kaulan, lähti pää kierimään pitkin maata ja tuli viimein erään joukossa seisseen luo, joka oli kyseisen rikoksen tehnyt, ja tarttui tämän jalkaan. Silloin huomattiin, kuka oli oikea syyllinen. Tämä asetettiin pölkylle ja mestattiin.

Tästä mestauspaikasta ei päässyt yöllä klo 24 menemään kukaan tietä myöten. Tapahtuipa kerran, että pappi tuli sanotulla hetkellä hevosella, ajomies mukana sillalle. Hevonen seisahtui eikä mennyt eteenpäin, vaan rupesi hyppimään ja korskumaan. Silloin pappi nousi reestä, meni hevosen eteen, otti suitset eläimen päästä ja katsoi sillalle vasemman suitsirenkaan läpi. Sillalla oli juuri hautajaissaattue, vaikka sitä ei tavalliseen tapaan katsottuna voinut nähdä. Pappi sanoi, että oli odotettava siksi, kunnes joukko poistuu. Vähän ajan kuluttua pääsikin jo vapaasti kulkemaan.

Puumalan kunnantuvasta itäiseen tai koilliseen ilmansuuntaan oli kalliolla mökki kauan sitten, ehkä vuoden 1800 tienoolla. Sen vaateaitassa nukkui tyttö jouluyönä. Hän pistäytyi ulkona ennen tavallista heräämisaikaa. Ulkona hän huomasi, että kirkossa loistavat valot. Tyttö pukeutui kiireesti ja meni kirkkoon. Siellä piti ”haltija kirkonmeininkijä”. Kirkkokansan joukossa istui sellaisiakin kuulijoita, joilla ei ollut päätä.

Tyttö tunsi yhden joukosta. Tämä oli hänen mummovainaansa. Tyttö meni mummon luo. Mummo antoi neuvon: ”Mäne pois tiältä! Mutta ku määt, ni hyppee kynnykse ylj molemmat jalat yhtaikoo. Muute ovet tulloo nii vällee kii, et jalakais jiäp vällii!”

Tyttö poistui. Kun hän tuli kotimökkiinsä, olivat toiset vielä nukkumassa.

Pikkupaloja

- Liekö ollut vakuutettu se parrakas reissumies, joka tuli Puumalan apteekkiin ja osti pullon Hokmannintippoja ja ryyppäsi sen yhtä kyytiä vatsaansa. Sen tehtyään hän otti paperossin ja sytytti sen. Mutta samalla sattui lääke röyhtäyttämään, jolloin kaasut lemahtivat palamaan polttaen ukon parran. (Aamulehti 19.8.1905).

- Siat ja muut kotieläimet ovat ennen saaneet kulkea vapaasti ja usein ne ovat poikenneet myös kirkkomaalle. Ongelmaksi vapaasti kulkevat siat ovat muodostuneet varsinkin kirkonmenojen aikaan ja tästä on kirjoitettu Puumalan kuntakokouksen pöytäkirjassa 1.8.1869:

Kunnallislautakunnan esimiehen pyynnöstä otettiin myös keskusteltavaksi asia: Kuinka vois estää se epäjärjestys, että lähellä asuviin siat, kansan liikkeen aikoina ej kävis kirkon ja hautuumaalla tässä pitäjässä – tästä asiasta keskusteltava: luuli kaikki koska kuulutuksen kautta kirkossa, ilman toivottuva seuraukseta, asianomaisia on käsketty semmoisina liikeaikoina kun kirkkotarhan portit kansalta pidetään auki, ottaa vaarin elikoistaan, niin pitäis esimerkiksi 20 markan uhalla sitä kiellettämän, ja pitäis hauvankaivaja Heikki Kainulainen ja kellonsoittaja Paavo Valkonen - - - ilmi saattaa se jonka eläin tästedes löytyy kirkkotarhan sisältä.

Erkki Nurmisen keräämää aineistoa