tiistai 21. maaliskuuta 2023

Valokuva-ateljee sata vuotta sitten

Visiittikortissa Jooseppi Ollikainen, joka toimi kunnanvaltuustossa useita vaalikausia 1950-60-luvuilla ja sen puheenjohtajana 1960-luvun alkupuolella. Kuva Arja Räisäseltä.


Visiittikortit olivat 1800-luvun ja 1900-luvun alun suuri valokuvavillitys. Suomessa muoti säilyi ainakin vielä 1920-luvulle. Puumalassa on toiminut tuolloin Valokuva-ateljee Fia Lindh, jonka visiittikortteja on ollut näytillä mm. Facebookissa Puumalan vanhat valokuvat -sivustolla. Ihmetystä on aiheuttanut se, että Puumalassa kuvatuissa visiittikorteissa on joissakin Valokuvaaja M. S. Lindh, Fia Lindh tai Fia Kuhmonen. Kyseessä on yksi ja sama henkilö.

Puumalaan muutti vuonna 1911 Mikkelistä Maria Sofia Tainio, joka oli syntynyt 1888 Ristiinassa.
Tänne muutti 1910 Juvalta myös kauppapalvelija Albin Henriikanpoika Lind. He menivät vihille juhannuksena 1911. Mies kuoli heinäkuussa 1915.Vuonna 1919 syyskuussa Maria Sofia vihittiin uuteen avioliittoon kaupanhoitaja Armas Kuhmosen kanssa, joka oli syntynyt Leppävirralla 1892 ja tuli Puumalaan Lappeelta elokuussa 1918. Perhe muutti Mikkelin kaupunkiin huhtikuussa 1920, puolisot ja kaksi tytärtä vaimon ed. avioliitosta Lindin kanssa. Nuorempi Lindin tyttäristä syntyi 4 kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. (Tiedot kerännyt Jorma Kohonen Puumalan vanhat valokuvat -sivustolle.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita omia muistojasi vaikka kommentteihin! Kaikki tieto tervetullutta.