Huosio ennen pesusientä

 Tuohesta tehtiin ennen monenlaista käyttötavaraa. Kuvassa on tuohesta tehty huosio, jonkinlainen pesusieni. Näitä voitiin käyttää saunassa pesusieninä. Isompi oli aikuisille, ehkä hieman kämmentä isompi ja pienempi oli lapsille.

Kalle Lempiäinen on kertonut huosion käytöstä myös lattianpesussa: ”Se oli tuohesta tehty, sellanen tuohesta kierretty natturi. Kotpaikalla Karkiassa ol vielä 40-luvun jäläkeekki vanha lankkulattia, jalolla hankattiin tuohinatturila, niitä ol kaikenkokosia, jalanmittasiakin. Naapurin mummeli ol lattianpesutalakoissa, hää seisaallaa laski hiihtelemälä pitkin lattiaa, molemmissa jaloissa nattura”. Lattia oli tosi puhtaan näköinen, kun huosiamella ja hiekalla pestiin. Saatettiin käyttää maasaippuaakin. (Kalle Lempiäinen, s. 1930)

Puumalan maatalousnäyttely

Puumalan maatalousnäyttely oli 27.-28.7.1963 ja näyttelyalueena Keskuskoulun tilat, ulkoalueena koulun kenttä ja silloin peltona ollut jääkiekkokaukalon ja kerrostalojen alue Koivutiehen saakka. Peltoalueelle rakennettiin kotieläintilat talkoilla. Talkoovuorot oli jaettu kylittäin ja rakentajia löytyi. Rakenteet saatiin valmiiksi määräaikaan mennessä. Pääravintola sijaitsi keskuskoulun ja Kappalaisen kujan välissä. Juhlalava ja katsomo olivat nykyisen Kansalaisopiston talon kohdilla. Katokset ja muut rakenteet oli suunniteltu siten, että tietyn kokoinen lainapeite sopi katoksi. Tarvittavat peitteet tulivat uusina suoraan Helsingistä. Koulun kenttä toimi koneiden ja muiden laitteiden esittelypaikkana. Koulun sisätiloissa oli kotitalous- ja käsityöosastot.

Lavalla järjestettiin lauantaina avajaisjuhla, jossa näyttelyn avasi maaherra Urho Kiukas. Iltapäivän huippuohjelma oli vesistönylitysnäytös virralla. Tähän esitykseen liittyi myös neljän Fouga Magister -suihkukoneen ylilento matalalla virran yllä.

Seuraavana lavalla oli iltajuhla, jossa juhlapuheen piti yksi Puumalan historian kirjoittaja Matti Pajunen, joka käsitteli puheessaan 1800-luvulla tapahtunutta maatalouden uudistumista. Kevyemmästä osasta vastasi mm. Mauno Kuusisto lauluillaan.

Lauantai päättyi kello 21.00 iltahartauteen ja lipunlaskuun.

Susanna-sika maatalousnäyttelyssä. Kuva Tanja Raivio Facebook-sivustolla Puumalan vanhat valokuvat

 Sunnuntai alkoi seppeleenlaskulla sankarihaudoilla ja siitä siirryttiin kirkkoon jumalanpalvelukseen. Pääjuhlassa tervehdyssanoissaan päätoimikunnan puheenjohtaja Uuno Kiljunen mainitsi seuraavaa: ”Puumalan Maatalousnäyttelyn päätoimikunnan puolesta on minulla kunnia lausua Teidät Herra Tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen sydämellisesti tervetulleiksi Puumalaan ja Puumalan Maatalousnäyttelyyn. Me iloitsemme siitä, että olette voineet varata aikaanne kunnioittaaksenne läsnäolollanne näyttelyämme. Puumala on Teille tuttu entisistä vierailuistanne ja ennen kaikkea rouva Kekkoselle lapsuuden ja nuoruuden vuosilta. Tuossa aivan vierellä meille rakkaassa kalmistossa on Teidän ja monen meidän muistojen paikka.

Maatalousnäyttelyn järjestämisen tarkoitus, järjestettiinpä ne missä tahansa, on antaa kunnia menneitten polvien työlle ja tarkastaa tämän päivän saavutuksia, mutta yhtä tärkeää on yrittää katsoa eteenpäin. Jos kenelle, maatalousammatinharjoittajalle tämä on erittäin tärkeää, sillä juuri maatalous on herkkä vaihteluille.

Me puumalalaiset emme ole olosuhteiden pakosta päässeet sellaisiin saavutuksiin, kuin jotkut paremmissa olosuhteissa olevat kunnat, mutta työtä täälläkin on tehty, yritetty eteenpäin ja tuskin tuo huippulukemien saavuttaminen aina on ollut tarpeellistakaan. Meillä on ollut kiviset ja pienet pellot. Meillä on ollut rakentamattomat tiet, jotka ovat asettaneet voittamattomia vaikeuksia maataloutemme kehitykselle. Näihin on ensiksi pitänyt käydä käsiksi, ja paljon onkin saatu parissa vuosikymmenessä aikaan - sitä todistavat valtavat kiviröykkiöt peltojemme laidoilla ja sitä todistavat monet tiet ympäri kuntaamme. Tämä kaikki on luonut pohjan koneiden hankinnalle, meijeritoiminnalle, uusien rakennusten rakentamiselle, karjan uusinnalle ja rikkauksiemme, metsiemme, markkinoimiselle. Näitä kaikkia tehdessämme olemme uskoneet tulevaisuuteen - uskoneet saavamme rauhassa tehdä työtä kotiseutumme ja isänmaan hyväksi.

Me olemme saaneet Luojalta kauniin, mutta karun kotiseudun - sadat saaret ja järvet, jotka huokuvat luonnonrauhaa - ne tajoavat asujalleen, kulkijalleen mielenvireyttä ja ruumiin terveyttä. Monet ovat joutuneet olosuhteiden pakosta jättämään tämän kauniin kotiseutunsa, mutta aina heidän mielensä palaa tänne ja uskon, että he ovat monilukuisena tänään täällä, meidän suurena juhlapäivänämme. Toivomuksemme on, että tämä näyttely yhdistäisi meitä kaikkia niin Teitä arvoisat vieraat, kuin meitä järjestäjiäkin. Samoin toivomme, että saisimme täältä näyttelystä uusia virikkeitä ja uutta innostusta yrittämään aina pidemmälle ja pidemmälle”. Näin Uuno Kiljunen.

Maatalousnäyttelyyn tutustui yli 20 000 henkeä.

Lossit on ollut puumalalaisten ongelma ainaisesti. Puumalansalmen lossi rikkoontui heti sunnuntaiaamuna, onneksi armeijan syöksyveneet kuljettivat lossia väylällä. Lietveden lossi rikkoontui myös sunnuntaina ja vielä iltapäivällä odotti lähes 400 autoa ylipääsyä. Useat kääntyivät pois, koska eivät olisi ehtineet näyttelyyn, vaikka näyttelyn aukioloaikaa jatkettiin kahdella tunnilla. Nimismies Otto Lamponen sanoi näyttelyn palkintojenjako- ja päätöstilaisuudessa mm: Tällaisella pitäjänäyttelyllä on mitä hedelmällisin vaikutus pitäjän elämän kohentajana liikkeellepanevana voimana ja jos milloin, niin aattopäivinä tunsi näyttelyalueella, miten jokainen tahtoi kantaa kortensa yhteiseen kekoon yhteisen asiamme menestykseksi ja onnistumiseksi. Maatalousnäyttely kokonaisuudessaan jää arvokkaana suorituksena pitäjämme historiaan ja sana siitä kulkee vielä jälkipolville.

Koonnut näyttelyn kenttämestarina toiminut Kalevi Pastila Puumala-lehti no 31/1963 ja 38/1963

Noituutta taikuutta kummituksia

Puumalalainen kansakoulunopettaja Alpo Suomalainen (1882-1972) on merkinnyt Puumalasta muistiin joitakin taikuuteen ja kummituksiin liittyviä tarinoita. Hän kuunteli ja haastatteli mielellään vanhoja ihmisiä ja jutteli heidän kanssaan ja alkoi merkitä kuulemaansa muistiin.

Käärmeenlukija. Miettulan puolikunnalla asui vuosisadan vaihteen tienoilla ”Ukko Syöter” (lienee Söderman). Hän oli pätevä kärmeenlukija. Kun jotain ihmistä oli käärme purrut, luki ukko luvut ja käärme tuli ja nuoli puremansa paikan, ja kieli halkesi. Purtu kohta parani.

Karjaonni. Vuoden 1888 vaiheilla asui Autio-nimisessä talossa (jonka vuoden 1954 tienoilla omistivat Viljam Kietäväisen perilliset) Luukkonen-niminen nainen. Hän osasi tehdä monenlaisia taikoja. Tässä niistä yksi:

Keväällä ensimmäistä kertaa lehmiä metsään päästettäessä hän kävi läävän oviaukon päälle hajasäärin seisomaan. Hänen alitseen lehmät kulkivat läävästä ulos. Sillä tavalla saatiin karjalle jotain hyvää aikaan.

Järventekijä. Kerran kulki jossain Miettulan puolikunnalla venäläinen ”salavaja” (kuohari) lammen poikki ja upposi heikkoon jäähän. Kun hän pääsi siitä ylös, hän sanoi, ettei sanottuun lampeen toinen uppoa.

Kävi niin, että lampi lähti liikkeelle ja tuli niin kuin vuori Koskenselkään. 

Vuotuista viljanleikkuuta ei lopetettu auringonlaskun jälkeen. Jos niin tehtiin, tuli heikko sato seuraavana vuotena.

 Jos suljhasmies epäonnistui kosiessaan tyttöä, voi hän taikakeinoilla estää toisia kosijoita saapumasta tytön kotiin. Sanottiin: ”Se panj karhi (=risuäkeen) verrääle!” Alpo suomalaisen mukaan vielä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa monet tähän uskoivat.

Para oli jokin, joka ei ollut ihminen eikä eläin. Se joi paljon maitoa tai muuta juomaa. Jos joku joi paljon maitoa, hänestä sanottiin: ”Nii vettää ku para!”

Harjakset. On kerrottu, että joittenkin lasten selkään on kasvanut harjakset. Ne on saatu pois tietyillä taikatempuilla.

Russakat loitolle. Ennen kuuluu olleen sellaisia poppamiehiä, jotka osasivat ”lukemisilla” pitää russakat ja luteet loitolla. 1800-luvun puolivälissä sanottiin olleen russakan tilalla ruossitorakoita. Ne kuuluivat olleen mustia ja vähemmän rohkeita, asuivat vain uunin seutuvilla ja tulivat piiloistaan vain pimeän aikaan. Silloin ne myös lauloivat samaan tapaan kuin heinäsirkat. Sanottiin, että ”Ku tulj Vennää valta, ni tulj vennäätorakatkii. Poppamiehet ajo pois ruossitorakat”.

Vaaksominen oli eräs sairaan parantamiskeino. Tätä käytettiin erityisesti ”säikäyksissä” eli tapauksissa, joissa sairaus johtui säikähdyksestä. Siinä saattoi olla ruumiin toinen puoli toista vastaavaa pidempi. Mittaaminen toimitettiin joko hiilikoukun varrella tai vaaksalla.

Viimemainitulla alettiin mittaus esim. vasemman jalan nimettömästä varpaasta ja päätettiin oikean käden nimettömään sormeen. Jos vaaksoja oli eri väleillä toisistaan poikkeava luku, oli vaaksottava uudestaan ja niin monta kertaa, että molemmat puolet huomattiin yhtä pitkiksi. Alpo Suomalainen (synt. 1882) on kertonut, että häntäkin on lapsena vaaksottu.

Säikäyttäminen oli toinen parannuskeino. Sairasta eläintä parannettiin entisaikaan mm. siten, että ammuttiin sen läheisyydessä. Perustui ilmeisesti siihen, miten ihmisiäkin yritettiin parantaa säikäyttämällä. Sairas pantiin paarille, kannettiin haudan reunalle ja pudotettiin yhtäkkiä hautaan. Oltiin sitä mieltä, että säikäyttämisellä saatiin paha lähtemään ihmisestä. Tällaista tapaa ei liene Puumalassa enää käytetyn 1800-luvun lopussakaan.

Kummitusjuttuja

Oli kerran emäntä, joka ei lopettanut työntekoa tavalliseen aikaan, vaan ahkeroi hyvin myöhään. Kerrankin kun hän lauantaina meni saunaan kylpemään hyvin myöhään, rupesi saunasta kuulumaan surkeaa voivotusta. Kun mentiin katsomaan ja olisi menty auttamaan, ei sinne päästy, sillä sauna oli muuttunut kivikovaksi ja ovi oli suljettu, eikä sitä voitu avata.

Seuraavana päivänä kyllä päästiin saunaan, mutta emäntää ei siellä ollut, ainoastaan hänen nahkansa.

Puumalan kirkonkylässä, n. 75-100 m kirkosta suunnilleen pohjoiseen on maantiesilta. Siinä on ollut ”Russivvalla aikan mestauspaikka”, jossa mestattiin murhaajia ja varkaita. Kerran oli mestattavana väärän tuomion nojalla mies. Kansaa oli kokoontunut paljon toimitusta katsomaan. Kun pyöveli oli katkaissut tuomitun kaulan, lähti pää kierimään pitkin maata ja tuli viimein erään joukossa seisseen luo, joka oli kyseisen rikoksen tehnyt, ja tarttui tämän jalkaan. Silloin huomattiin, kuka oli oikea syyllinen. Tämä asetettiin pölkylle ja mestattiin.

Tästä mestauspaikasta ei päässyt yöllä klo 24 menemään kukaan tietä myöten. Tapahtuipa kerran, että pappi tuli sanotulla hetkellä hevosella, ajomies mukana sillalle. Hevonen seisahtui eikä mennyt eteenpäin, vaan rupesi hyppimään ja korskumaan. Silloin pappi nousi reestä, meni hevosen eteen, otti suitset eläimen päästä ja katsoi sillalle vasemman suitsirenkaan läpi. Sillalla oli juuri hautajaissaattue, vaikka sitä ei tavalliseen tapaan katsottuna voinut nähdä. Pappi sanoi, että oli odotettava siksi, kunnes joukko poistuu. Vähän ajan kuluttua pääsikin jo vapaasti kulkemaan.

Puumalan kunnantuvasta itäiseen tai koilliseen ilmansuuntaan oli kalliolla mökki kauan sitten, ehkä vuoden 1800 tienoolla. Sen vaateaitassa nukkui tyttö jouluyönä. Hän pistäytyi ulkona ennen tavallista heräämisaikaa. Ulkona hän huomasi, että kirkossa loistavat valot. Tyttö pukeutui kiireesti ja meni kirkkoon. Siellä piti ”haltija kirkonmeininkijä”. Kirkkokansan joukossa istui sellaisiakin kuulijoita, joilla ei ollut päätä.

Tyttö tunsi yhden joukosta. Tämä oli hänen mummovainaansa. Tyttö meni mummon luo. Mummo antoi neuvon: ”Mäne pois tiältä! Mutta ku määt, ni hyppee kynnykse ylj molemmat jalat yhtaikoo. Muute ovet tulloo nii vällee kii, et jalakais jiäp vällii!”

Tyttö poistui. Kun hän tuli kotimökkiinsä, olivat toiset vielä nukkumassa.