Puumalalainen kansakoulunopettaja Alpo Suomalainen (1882-1972) on merkinnyt Puumalasta muistiin joitakin taikuuteen ja kummituksiin liittyviä tarinoita. Hän kuunteli ja haastatteli mielellään vanhoja ihmisiä ja jutteli heidän kanssaan ja alkoi merkitä kuulemaansa muistiin.
Käärmeenlukija. Miettulan puolikunnalla asui
vuosisadan vaihteen tienoilla ”Ukko Syöter” (lienee Söderman). Hän oli pätevä
kärmeenlukija. Kun jotain ihmistä oli käärme purrut, luki ukko luvut ja käärme
tuli ja nuoli puremansa paikan, ja kieli halkesi. Purtu kohta parani.
Karjaonni. Vuoden 1888 vaiheilla asui Autio-nimisessä
talossa (jonka vuoden 1954 tienoilla omistivat Viljam Kietäväisen perilliset)
Luukkonen-niminen nainen. Hän osasi tehdä monenlaisia taikoja. Tässä niistä
yksi:
Keväällä
ensimmäistä kertaa lehmiä metsään päästettäessä hän kävi läävän oviaukon päälle
hajasäärin seisomaan. Hänen alitseen lehmät kulkivat läävästä ulos. Sillä
tavalla saatiin karjalle jotain hyvää aikaan.
Järventekijä. Kerran kulki jossain Miettulan
puolikunnalla venäläinen ”salavaja” (kuohari) lammen poikki ja upposi heikkoon
jäähän. Kun hän pääsi siitä ylös, hän sanoi, ettei sanottuun lampeen toinen
uppoa.
Kävi niin,
että lampi lähti liikkeelle ja tuli niin kuin vuori Koskenselkään.
Vuotuista viljanleikkuuta ei lopetettu auringonlaskun jälkeen.
Jos niin tehtiin, tuli heikko sato seuraavana vuotena.
Jos suljhasmies epäonnistui kosiessaan tyttöä, voi
hän taikakeinoilla estää toisia kosijoita saapumasta tytön kotiin. Sanottiin:
”Se panj karhi (=risuäkeen) verrääle!” Alpo suomalaisen mukaan vielä 1800- ja
1900-lukujen vaihteessa monet tähän uskoivat.
Para oli jokin, joka ei ollut ihminen
eikä eläin. Se joi paljon maitoa tai muuta juomaa. Jos joku joi paljon maitoa,
hänestä sanottiin: ”Nii vettää ku para!”
Harjakset. On kerrottu, että joittenkin lasten
selkään on kasvanut harjakset. Ne on saatu pois tietyillä taikatempuilla.
Russakat loitolle. Ennen kuuluu olleen sellaisia
poppamiehiä, jotka osasivat ”lukemisilla” pitää russakat ja luteet loitolla.
1800-luvun puolivälissä sanottiin olleen russakan tilalla ruossitorakoita. Ne
kuuluivat olleen mustia ja vähemmän rohkeita, asuivat vain uunin seutuvilla ja
tulivat piiloistaan vain pimeän aikaan. Silloin ne myös lauloivat samaan tapaan
kuin heinäsirkat. Sanottiin, että ”Ku tulj Vennää valta, ni tulj
vennäätorakatkii. Poppamiehet ajo pois ruossitorakat”.
Vaaksominen oli eräs sairaan parantamiskeino.
Tätä käytettiin erityisesti ”säikäyksissä” eli tapauksissa, joissa sairaus
johtui säikähdyksestä. Siinä saattoi olla ruumiin toinen puoli toista vastaavaa
pidempi. Mittaaminen toimitettiin joko hiilikoukun varrella tai vaaksalla.
Viimemainitulla
alettiin mittaus esim. vasemman jalan nimettömästä varpaasta ja päätettiin
oikean käden nimettömään sormeen. Jos vaaksoja oli eri väleillä toisistaan
poikkeava luku, oli vaaksottava uudestaan ja niin monta kertaa, että molemmat
puolet huomattiin yhtä pitkiksi. Alpo Suomalainen (synt. 1882) on kertonut,
että häntäkin on lapsena vaaksottu.
Säikäyttäminen oli toinen parannuskeino. Sairasta eläintä parannettiin
entisaikaan mm. siten, että ammuttiin sen läheisyydessä. Perustui ilmeisesti
siihen, miten ihmisiäkin yritettiin parantaa säikäyttämällä. Sairas pantiin
paarille, kannettiin haudan reunalle ja pudotettiin yhtäkkiä hautaan. Oltiin
sitä mieltä, että säikäyttämisellä saatiin paha lähtemään ihmisestä. Tällaista
tapaa ei liene Puumalassa enää käytetyn 1800-luvun lopussakaan.
Kummitusjuttuja
Oli kerran
emäntä, joka ei lopettanut työntekoa tavalliseen aikaan, vaan ahkeroi hyvin
myöhään. Kerrankin kun hän lauantaina meni saunaan kylpemään hyvin myöhään,
rupesi saunasta kuulumaan surkeaa voivotusta. Kun mentiin katsomaan ja olisi
menty auttamaan, ei sinne päästy, sillä sauna oli muuttunut kivikovaksi ja ovi
oli suljettu, eikä sitä voitu avata.
Seuraavana
päivänä kyllä päästiin saunaan, mutta emäntää ei siellä ollut, ainoastaan hänen
nahkansa.
Puumalan
kirkonkylässä, n. 75-100 m kirkosta suunnilleen pohjoiseen on maantiesilta.
Siinä on ollut ”Russivvalla aikan mestauspaikka”, jossa mestattiin murhaajia ja
varkaita. Kerran oli mestattavana väärän tuomion nojalla mies. Kansaa oli
kokoontunut paljon toimitusta katsomaan. Kun pyöveli oli katkaissut tuomitun
kaulan, lähti pää kierimään pitkin maata ja tuli viimein erään joukossa
seisseen luo, joka oli kyseisen rikoksen tehnyt, ja tarttui tämän jalkaan.
Silloin huomattiin, kuka oli oikea syyllinen. Tämä asetettiin pölkylle ja
mestattiin.
Tästä
mestauspaikasta ei päässyt yöllä klo 24 menemään kukaan tietä myöten.
Tapahtuipa kerran, että pappi tuli sanotulla hetkellä hevosella, ajomies mukana
sillalle. Hevonen seisahtui eikä mennyt eteenpäin, vaan rupesi hyppimään ja
korskumaan. Silloin pappi nousi reestä, meni hevosen eteen, otti suitset
eläimen päästä ja katsoi sillalle vasemman suitsirenkaan läpi. Sillalla oli
juuri hautajaissaattue, vaikka sitä ei tavalliseen tapaan katsottuna voinut
nähdä. Pappi sanoi, että oli odotettava siksi, kunnes joukko poistuu. Vähän
ajan kuluttua pääsikin jo vapaasti kulkemaan.
Puumalan
kunnantuvasta itäiseen tai koilliseen ilmansuuntaan oli kalliolla mökki kauan
sitten, ehkä vuoden 1800 tienoolla. Sen vaateaitassa nukkui tyttö jouluyönä.
Hän pistäytyi ulkona ennen tavallista heräämisaikaa. Ulkona hän huomasi, että
kirkossa loistavat valot. Tyttö pukeutui kiireesti ja meni kirkkoon. Siellä
piti ”haltija kirkonmeininkijä”. Kirkkokansan joukossa istui sellaisiakin
kuulijoita, joilla ei ollut päätä.
Tyttö tunsi
yhden joukosta. Tämä oli hänen mummovainaansa. Tyttö meni mummon luo. Mummo
antoi neuvon: ”Mäne pois tiältä! Mutta ku määt, ni hyppee kynnykse ylj molemmat
jalat yhtaikoo. Muute ovet tulloo nii vällee kii, et jalakais jiäp vällii!”
Tyttö
poistui. Kun hän tuli kotimökkiinsä, olivat toiset vielä nukkumassa.
