Unohdettu Huvikumpu

Vain perustuksen betonisia tukipylväitä on jäljellä Puumalan Huvikumpu-nimisestä tanssilavasta. Lava on sijainnut lähellä Sahanlahtea, Hylkeenlahtea vastapäätä tien toisella puolella metsikössä. Paikalle johtaa nykyään jonkinlainen polkukin.

Huvikummun perusti 1950-luvun lopulla Työväen Urheiluliiton järjestö Puumalan Riuska. Tanssilavatuloista yhdistys rahoitti toimintaansa. Lavan toiminta jäi lyhytaikaiseksi, sillä kun toinen urheilujärjestö Puumalan Viri pystytti nykyäänkin olemassa olevan Pistohiekan lavan vuonna 1965, jäi Huvikumpu ilman käyttöä.

Huvikumpu sijaitsi nimensä mukaisesti kummulla, jolla betonipilarit vieläkin törröttävät, noin 50 metrin päässä maantiestä. Jäljellä entisestä elämästä on alarinteessä kököttävä vanha puucee (kuvattu kesäkuussa 2016).

Pistohiekan lava sijaitsi loistavalla paikalla, ja se veti hyvin yleisöä. Puumala-lehdessä on 29.6.1967 ollut artikkeli, jonka mukaan tungoksen takia on ihmisiä joutunut jopa sairaalahoitoon:
"Melkoinen mylläkkä oli aattoiltana Pistohiekan lavalla, jossa parituhatta ihmistä pyörähteli juhannustansseissa. Muutamat heistä sotkeutuivat joukon jalkoihin ja joutuivat valtavan ihmismassan polkemiksi. Useita kuljetettiin lääkäriin ja kaksi neitosta jouduttiin jättämään sairaalahoitoon. Molemmilla on lievä aivotärähdys ja toisella lisäksi solisluun murtuma. Kumpikaan heistä ei ole paikkakuntalaisia".

Leukoinsalmen nimestä

Puumala-lehdessä on vuoden 1970 maaliskuussa käyty keskustelua Leukoinsalmen nimestä. Salmen nimi oli Sitkoinleuvoin salmi ja kunnanhallitus oli antanut matkailulautakunnan tehtäväksi keksiä salmelle uusi nimi. TVH ja maaherra Kiukas olivat olleet sitä mieltä, että nimi on liian pitkä ja vaikeasti ymmärrettävä.

Samaisen lehden maaliskuun yhdessä kirjoituksessa professori Pekka Lappalainen selvittää sanan alkuperää: ”Salmen rannat kuuluivat Savon vanhimmassa verolle panossa ja maantarkastuksessa v. 1561 Pekka Kituisen 7 veromarkan jättitiluksiin. Kituiset olivat asuneet pelloillaan maakirjojen alusta asti eli vuodesta 1561 lähtien. Heidän maaluettelossaan nimi esiintyy muodossa Sijanleuanmaa, Sijanleuan salmi. Kantasana, josta nimi on lähtöisin, lienee ikivanha kantajääskeläinen Sianleuan tai sianleukaisen suku, joka lienee vallannut maat ennen Kituisia”.

Toisessa kirjoituksessa samassa lehdessä nimimerkki ”Leukoinsalmi nimeksi” siteeraa paikkakunnalla eläneen vanhaisännän Kusti Viisasen kertomaa: ” Nykyisen kanavan kohdalla on ollut vähäinen puro, joka matalanveden aikaan on ollut kuiva. Veneet on täytynyt vetää teloja myöten kannaksen yli. Tällä kohtaa rannalla on ollut luonnonkivi, joka on muistuttanut sianleukoja. Tästä nimi sianleuat.

Savolaisen murteen mukaan sana on muuttunut monikkomuotoon Sikkoinleuat. Mainittu kivi on kanavaa rakennettaessa räjäytetty ja palaset ladottu kanavan reunoille….. Rohkenen ehdottaa nimeksi Leukoinsalmea, jota nimeä on käytetty ainakin yhden vanhemman sukupolven ajan. Nykyinen Sikkoinleukoinsalmi on tullut käyttöön Viljakansaaren tien tekovaiheen aikana.”

Tuntematon kirjoittaja kirjoittaa puolestaan näin: ”Jo 60 vuotta on kanavan nimenä ollut Leukoin kanava tai Leukoin salmi. ”Sijan leuat” on nimestä karisseet pois. Sitkoinleukoin-nimeä emme ole koskaan kuulleet ennen kuin sillan tekovaiheessa ja lehdissä.”

Nimimerkki H.S. selvittää sitkoi-sanan merkitystä: ”Sitkoimet olivat sellaisia keppejä tai lehteviä oksia, joita käytettiin kylvömerkkeinä. Näin merkittiin, mikä ala on kylvetty, mikä kylvämättä. Samoin oli tapana vesiteillä, kun valtion käyttämät viitat vielä puuttuivat. Silloin kepeillä merkittiin vaaralliset karikot, joita saattoi kapeissa salmipaikoissa olla runsaastikin. Näin oli myös Leukoin salmessa. … Sitkoimet olivat merkkejä sekä maalla että vesillä. Se on vanha kansanomainen nimitys ja säilynyt vuosia sellaisena.”

Nykyiset viljakansaarelaiset muistavat, että noita kylvömerkkejä on käytetty ainakin vielä 1950-luvulla. Merkkejä on nimitetty piipoksi, mutta vanhemmat ihmiset käyttivät vielä tuolloin sanaa sitkain. Näyttäisi ilmeiseltä, että jos kerran sianleuoilta näyttävä kivi on hävitetty, ei jälkipolvi ole enää ymmärtänyt, miksi paikkaa nimitetään Sikkoinleuaksi. Sitkain on ollut tuolloin tutumpi sana, joten voisi olla ihan mahdollista, että nimi olisi siksi vääntynyt muotoon Sitkoinleukainsalmi.

Nykynimestä on tiputettu pois niin siat kuin sitkaimetkin.

Majamäen laskettelurinne

Puumalan Majamäen laskettelurinne toimi vuosina 1983-1995. Rinteen perustivat Rainer ja Arja Räisänen. Perustamiseen vaikutti vuoden 1972 myrsky, joka kaatoi puuston täydellisesti rinteen alueelta.

Rinteessä järjestettiin myös laskettelun opetusta. Tässä juuri meneillään kurssi laskettelunopettajan johdolla.

Jonoa hisseillä.

Kahvion rakentaminen 1986.

Rinnekahvila.

 Rinne kesällä.

Rinne työllisti kausiluontoisesti 8-10 henkeä, vakituisesti kaksi henkilöä.

Rinteitä oli yhteensä neljä. Rinteiden korkeus 65-80 metriä, pituudet 400-650 metriä. 

Majamäen Lomakeskuksessa oli tarjolla myös mökkejä ja vaunupaikkoja.

Syynä lopettamiseen oli 1990-luvun alun lamakausi, joka vähensi laskettelijoiden määrää. Laskettelijoiden määrän väheneminen johtui osaksi myös siitä, että laskettelijat alkoivat siirtyä isommille rinteille.

******

Myös Puumalan pastori Lauri Mattila tuli Majamäelle laskettelemaan. Ensimmäisellä kerralla Mattila kysyi Rainerilta, saisiko tähän uuteen lajiin opastusta. Rainer lupasi ja niin noustiin mäelle. Mäen päällä Rainer kysyi Mattilalta:

-Haluatko opastuksen hitaammalla vai nopeammalla tavalla?

-Mikähän ero niillä mahtaa olla?

-Hitaammalla tulet perässäni ja teet opastukseni mukaan, nopeammalla laitat silmät kiinni ja minä potkaisen persuuksille ja sinä viiletät alas.

-No ehkä sillä hitaammalla, Mattila vastasi.

Myöhemmin Rainerilta kysyttiin, tunsiko hän tätä äskeistä miestä. Ei ollut Mattila tuttu, ja Rainer vallan kauhistui, kun kuuli mitä oli tullut sanoneeksi papille.

Kuvat ja tiedot Arja Räisänen

Puumalan markkinoilla ennen sotia

Muistoja Puumalan markkinoista ennen viime sotia:

Oli heinäkuun lauantai ja Jaakko-markkinoiden pitopäivä. Olin tullut Savonlinnasta laivalla Puumalaan. Olin tilannut huoneen kirkonkylän ainoasta matkustajakodista Suvannosta. Se on kaksikerroksinen rakennus, jonka alakerroksessa on suurehko kahvila, pieni ruokasali, keittiö ja matkustajakodin omistajan Kuittisen oma huoneisto. Yläkerroksessa on matkustajahuoneita molemmin puolin pitkää käytävää. Kaikki on siistiä, maalattua ja puhdasta.

Syömme ensin kunnollisen aterian Miettisen hyvinvarustetusta matkalaukusta, hän on huonetoverini. Siinä on voita, läskiä ja hyvää tuoretta leipää. Keittiöstä tilatun perunasoseen kera ateria on mitä parhain. Muuten on vaikea saada ruokaa, sillä kylässä ei ole yleistä ruokalaa.

Päivällisen jälkeen menemme kylätielle. Katu on tavallinen maantie, jonka molemmin puolin on rakennuksia, kauppoja ja uskomattoman monta kahvilaa. Tie on noin 250 metriä pitkä, alkaa kirkon luota ja päättyy meijerin luona jatkuen kapeana tienä sairaalaan ja apteekille.

Kuljemme tietä pitkin, lähestymme satamaa. Kaupat on jo suljettu, mutta kahvilat ovat auki. Laivarannassa ihmiset odottavat vuorolaivojen saapumista. Kello seitsemän ne saapuvat, Savonlinnasta Imatra ja Mikkeli Mikkelistä. Laivasta purkautuu melkoinen joukko matkustajia, myös puretaan melkoinen määrä kappaletavaraa kauppiaitten varastoihin kuljetettavaksi. Laivojen uumeniin siirtyy laiturilta melkoinen määrä halkoja. Kun polttoaineet on lastattu, kilahtavat laivan kellot ja matka jatkuu. Kahviloitten ovet ovat auki, gramofoni- ja radiomusiikki tulvii tielle. Nuoret kuljeskelevat tiellä poiketen kahvilasta toiseen, etsivät itselleen sopivaa seuraa.

Yhdeksän tienoilla illalla liikenne kylätiellä vähitellen hiljenee. Miettinen ja minä menemme huoneeseemme käydäksemme yöpuulle.

Kello viisi sunnuntaiaamuna herään laivapillin ääneen. Se on hinaaja, joka kulkee virralla. Katson ikkunasta pihalle ja huomaan jo ihmisiä käyskentelemässä tiellä. Kello kahdeksan tienoilla tulee laituriin useampia laivoja, kaikki täynnä kansaa. Jotkut laivat ovat huvimatkalla, toiset kirkkotuurilla, kaikkiaan niitä on kuusi. Tiellä alkaa olla vilinää, ystävät ja tuttavat kättelevät, vaihtavat kuulumisia. Kävellään edes takaisin, poiketaan kahviloissa.

Minä ja Miettinen söimme kahviaamiaisen ja yhdeksän aikaan läksimme kahviloihin ja markkinoille. Erään matkustajahuoneen ovi on auki, vuoteella istuu pari miestä juomassa ”kaljoo”, kuten savolaiset sanovat. Vanha tuttavani Paavilainen, muurari, istuu ja lauleskelee hauskoja lauluja, hänen vieressään seisoo ukko Jukarainen, ottaa tanssiaskeleita ja huitoo käsillään. Kuittinen itse tiskin takana availee tiuhaan tahtiin kaljapulloja. Kahvila on täynnä väkeä, kaikki eivät sovi edes istumaan.

Menemme tien toiselle puolelle Lottakanttiiniin. Se on matala parakkimainen rakennus. Sielläkin on pitkä jono. Emme sovi sisään, mutta katselemme ympärillemme sikäli kuin tupakansavussa mitään näemme. Eräällä pöydällä istuu vanhapoika Halonen kertoen hauskoja juttuja. Toisen pöydän ääressä sotapojan vaatteisiin sonnustautunut mies vetelee hanuria. Tunnelma on korkealla näin sunnuntaiaamupäivällä. Siirrymme takaisin tielle. Vastaamme tulee Huttunen, vanha tuttava Hamukasta. Tervehdykset ja kuulumiset vaihdettuamme pistäydymme Savonseudun kahvilassa. Tilaamme lasilliset mehua ja ne juotuamme jatkamme matkaa kohti rantaa.

Laivalaituria vastapäätä on rouva Auvisen kahvila. sekin on täynnä mehun ja kaljan juojia. Muutamat ovat vähän maistissaan, sillä kaljalasilliseen solahtaa takin taskusta hieman vahviketta. Hanuristi soittaa täälläkin. Muuten markkinoilla on hyvä järjestys, harvoin tapahtuu väkivaltaisuuksia. Pari siviilipukuista poliisia käyskentelee tiellä. Sunnuntain aamupäivällä voimme tehdä ostoksia ja jopa suorittaa pankkiasioita takakautta. Usein on asiaa myös apteekkiin ja sairaalaan. 

Kello 11 alkaa jumalanpalvelus. Ne jotka ovat aikoneet kuulla Jumalan sanaa käyvät ensin haudoilla. Tänään ei kuitenkaan suoriteta hautauksia kuten muina pyhinä. Kahvilat hiljentyvät, musiikkia ei kuulu enää, muutama miekkonen saattaa tiellä liikkua.

Kello yhden aikaan palvelus päättyy ja kuten varpusparvi pöllähtää pihamaalle ruokaa etsimään, on tie nyt äkkiä taas täynnä väkeä.

Kello kahden maissa ensimmäisten laivojen pillit kimahtavat. Jos aikoo tulla mukaan, on syytä pitää kiirettä. Vähitellen laiva toisensa jälkeen irrottautuu laiturista suunnaten kulkunsa mikä ala- mikä ylävirtaan päin. Kirkonkylä rauhoittuu pyhän viettoon.

Kirj. Edvin Backman (hieman lyhennetty)

Julkaistu Puumala-lehdessä 9.7.1959

 Näillä kuvan henkilöillä on ollut ehkä saman tapaisia kokemuksia markkinoilta. Kuva lokakuulta 1930 Mikko-markkinoilta. Vasemmalla Vihtori Liutu, äärimmäisenä oikealla Aleks Jukarainen. 

(Juhani Liudun arkisto)