Pellavankäsittelyä

Langan saanti pellavasta oli kovaa työtä monine työvaiheineen. Pellavan loukuttamiseen eli varren puumaisten osien rikkomiseen hankkivat Maa- ja kotitalousnaiset tällaisen koneen työtä helpottamaan. Kone toimii vähän kuin mankeli, siihen syötetään pellavaa rullien väliin. Työ ei silti ollut kovin helppoa, sillä konetta kierrettiin kammesta. Myöhemmin on saatu myös moottorilla käyviä, mutta pellavan käsittely kotona on lakannut jo siinä viheessa, kun on saatu koneita helpotamaan työtä.

Tällaisella harjalla harjattiin loukutuksen ja lipsuamisen jälkeen kuidusta päistäreitä eli kuidun puumaisia osia. Kuvassa harjaan jäänyt tappuraa, karkeahkoa kuitua, josta kehrätystä langasta voitiin kutoa esim. saunapyyhkeitä.

Kuvat vuodelta 1990, jolloin Ryhälässä on järjestetty pellavankäsittelytalkoot erään riihen vierellä.
(Kuvat Ulla-Maija Partanen)

Nuotanvetoa Ruokotaipaleessa

Nuotanvetoa Vetojaossa

Nuotanvetoa Summalassa

 Nuottaa vedetään kesällä pintanuottana ja syksyllä pohjanuottana. Pyydys on sama, mutta kohoja ja painoja lisäämällä ja poistamalla saadaan nuotta kulkemaan joko pinnassa tai pohjassa. Muikku parvii kesällä auringonlaskun aikaan, joten nuottaa vedettiin kesällä myöhään illalla.

 

Nuotanveto vaatii kaksi vetäjää, joten nuotta oli usein naapureilla yhteinen. lsommilla taloilla oli oma nuotta. Niissä oli aikanaan puuvillalangasta tehdyt verkot. 1960-70 luvuilla siirryttiin nailonverkkoihin. Pumpuliverkot kuivatettiin nuottakiermissä, nailonverkkoiset nuotat taasen säilytettiin veneessä peiton alla suojassa.

Nuotan järveen potkiminen (=heittäminen) oli kokeneen kalastajan työtä, että se oikesi veteen eikä perä jäänyt kierteelle. 1960-luvun nuotat olivat pieniä, lisäämällä vetoköysiä saatiin nuotta kauemmaksi rannasta. Rannat mihin nuotta kulki, olivat kalastajilla tiedossa. Ei saanut olla kiviä tai muita esteitä.

 Nuottaa vedettiin tasaisesti molemmista päistä kohti rantaa. Vetopaikkoja supistettiin niin, että perän tullessa oltiin vierekkäin. Nuotan perän lähestyessä rantaa piti kalat pelotella nuotan perään heittämällä kiviä veteen.      

 

Aikanaan kalat lähetettiin laivassa kaupunkiin. 1960-luvulla tien valmistuttua alkoi linja-auto ajaa Ruokotaipaleesta Mikkeliin. Illalla saadut kalat olivat yön veneessä rannalla ja aamulla ne viettiin linja-autoon ja edelleen torille. Ei tarvittu kylmähuoneita tai jäähileitä kalojen säilyttämiseen. 

1970-luvulla Ollilan-tien valmistuttua alkoi pakettiauto hakea kalat joka ilta. Auto ajoi Helsinkiin saakka, vei muikkuja sinne ja toi merikalaa sisämaahan. Nykyisin nuotanveto on näytösluontoista harrastustoimintaa, varsinainen muikunkalastus tapahtuu troolaten moottoriveneillä.

1960-luvulla oli Säimösellä parhaina iltoina 5-6 nuottakuntaa vetämässä nuottaa. Nykyisin on ihme, jos näkee nuottakunnan kalassa kerran kesässä. (Muisteli Kalevi Pastila)

Nuottakiermi Summalassa 1970

Nuottakiermi Summalassa 1960-luvun lopulla

Pyykinpesua

Pyykinpesua 1900-luvun alussa:

Vaatteet pestiin iso pyykki kerralla, kerran kuussa. Edellisenä iltana laitettiin likoon. Pyykkiin laitettiin lipeää pesuaineeksi. Kotona pestiin ja keitettiin, rannalla huuhdottiin. Huuhdottaessa pyykki nostettiin kartulla avannon reunalle, hakattiin kartulla, että lipeä lähtee. Kun rannalle tuli myöhemmin pata, pyykki pestiin siellä.

Kun oli rannassa huuhdottu, tuotiin pyykki kotiin ja laitettiin kuuma vesi päälle, siinä likosivat seuraavaan päivään, sitten ripustettiin kuivumaan. Talvellakin pyykki laitettiin ulos kuivumaan. Tuotiin jäiset vaatteet sisätiloihin kuivumaan sitä mukaa kuin tilaa saatiin.

Matot pestiin kerran kesässä, hangattiin sileää lautaa vasten ja käytettiin omatekoista saippuaa. Täkit pestiin joka kesä, kun ei ollut lakanoita. Pyykkikone tuli vuonna 1968, generaattori pyöritti sitä, kun ei ollut sähköjä.

Lipeäkin piti tehdä itse.  Koivuntuhkaa seulottiin isoon saaviin, sitten lisättiin kiehuva vesi ja hämmennettiin.  Kun vesi selvisi, siivilöitiin pellavavaatteen läpi.  Siivilöityä lipeää laitettiin sitten pyykin liotusveteen. Määristä ei ollut niin tietoa, vaan vettä piti maistaa. Jos kirpaisi, oli lipeää tarpeeksi, jos ei, piti lisätä. Siivilöidyllä tuhkallakin voitiin hieroa vaatteita.

Saippuakin tehtiin ennen kotona, sitä nimitettiin maasaippuaksi. Syksyllä teurasjätteet keitettiin. Syntyneeseen rasvaan laitettiin lipeäkiveä sekaan. Seuraavana päivänä seos oli jähmettynyt ja siitä leikattiin sopivia saippuapaloja. (Elsa Kiljunen, synt. 1915 Ollila, Anja Kiljunen, emäntä, Ollila. Haastattelija Tuula Martikainen 1989)

Pyykinpesua 1950-luvulla:

Pyykkejä ei suinkaan pesty joka viikko, vaan kerättiin enemmän pyykkiä pestäväksi kerralla. Niinpä pyykkipäivä olikin työntäyteinen. Pyykit pestiin saunan kodassa, jossa oli iso muuripata. Vesi nostettiin saunanvierestä olevasta kaivosta käsipumpulla ja kannettiin ämpäreillä pataan. Ensin pyykkejä liotettiin pulverivedessä, jonka jälkeen aloitettiin valkopyykistä joita ”tyskytettiin ”,  hierottiin pyykkilautaa vasten pyykkisaavissa. Pesun jälkeen valkopyykki keitettiin padassa. Valkopyykin kiehuessa pestiin kirjopyykki. Miesten työvaatteiden ja muiden likaisempien pyykkien avuksi käytettiin juuriharjaa ja maasaippuaa.

Pestyt pyykit laitettiin isoon päreestä tehtyyn pyykkikoriin ja kesällä vietiin noin puolen kilometrin päähän rantaan huuhdeltavaksi. Kesällä oli ihanaa, kun samalla reissulla pääsi uimaan.

Pyykit ripustettiin kuivumaan aitan kuistille ja pihalle pingotetuille naruille, jotka saatiin pyykkiseipäiden avulla nostettua sopivalle korkeudelle.

Talvella pyykkien huuhtelu olikin hyytävää hommaa. Isä oli tehnyt avannon rannan lähelle, jossa pyykit huljuteltiin. Voi vain kuvitella miten käsiä paleli jäisessä vedessä, kun yritti kiertää vettä vähemmäksi. 

Talvella lakanat ja muut liinavaatteet laitettiin kuivumaan tuvan vinnille, jossa ne saivat rauhassa kuivua. Muut pyykit jätettiin ulos naruille, mistä pikkuhiljaa vähän kerrallaan tuotiin sisälle. Saunan jälkeen lauantaisin oli ihana pukea ulkona kuivattu puhdas ja raikas yöpaita päälle.

50-luvun loppupuolella saatiin pulsaattorikone, joka helpotti paljon pyykin pesua. (Pirkko Ihanamäki 2016)

Pyykkiakat

 Kuvassa pyykinpesua 1900-luvun alussa. Valokuvaaja V.A. Sihvonen. "Pyykkiakat", Savonlinnan museo

Huosio ennen pesusientä

 Tuohesta tehtiin ennen monenlaista käyttötavaraa. Kuvassa on tuohesta tehty huosio, jonkinlainen pesusieni. Näitä voitiin käyttää saunassa pesusieninä. Isompi oli aikuisille, ehkä hieman kämmentä isompi ja pienempi oli lapsille.

Kalle Lempiäinen on kertonut huosion käytöstä myös lattianpesussa: ”Se oli tuohesta tehty, sellanen tuohesta kierretty natturi. Kotpaikalla Karkiassa ol vielä 40-luvun jäläkeekki vanha lankkulattia, jalolla hankattiin tuohinatturila, niitä ol kaikenkokosia, jalanmittasiakin. Naapurin mummeli ol lattianpesutalakoissa, hää seisaallaa laski hiihtelemälä pitkin lattiaa, molemmissa jaloissa nattura”. Lattia oli tosi puhtaan näköinen, kun huosiamella ja hiekalla pestiin. Saatettiin käyttää maasaippuaakin. (Kalle Lempiäinen, s. 1930)