Käärmeet ansaitsevat oman lukunsa, sillä monissa
haastatteluissa ja tarinoissa nousi ihan spontaanisti esiin käärmeet.
Lintusalon Uikkaalan kylän laitamilla, lounaisella
sivustalla on paljon vanhojen asumusten raunioita. Rauniot ovat vanhan
kyläasutuksen jäänteitä. Kerrotaan, että muutama sata vuotta sitten asukkaat
olivat aivan epätoivoisia, kun alueella oli valtavasti käärmeitä. Asukkaat
menivät pohun (=tietäjä) luo, jolta kysyivät neuvoa, mihin rakentaa kylä, ettei
olisi niin paljon käärmeitä. Tietäjä neuvoi, että kylä kannattaa laittaa kolmen
vuoren väliin. Niin asukkaat siirtyivät asumaan nykyisen kylän paikalle, jota
ympäröivät Harakkamäki, Hontavuori ja Kaimäki.
Monet ovat kertoneet, kuinka he ennen keväisin käveltyään
jäällä nousivat kalliolle lepäilemään. Siellä saattoi olla käärmeitä aivan
vilisemällä. Myös Lintusalon koululla on käärmeitä ollut paljon, ja niistä on
lapsia varoiteltu. Pojat ovat jopa pyydystäneet niitä pulloon ja pelotelleet
jotain nuorta opettajaa tai tappaneet ja vieneet tyttöjen vessaan. (Vessat
olivat ulkovessoja).
Koska Savon pellot ovat kivisiä, nousi joka kevät peltoa
muokatessa pellosta kiviä. Pellot oli kivettävä keväisin eli kerättävä kivet
pois, ja kivet kasattiin peltojen reunoille. Näissä kiviraunioissa käärmeet
viihtyivät hyvin. Niissä oli sekä kyitä että rantakäärmeitä.
Ennen käärmeitä oleili myös navetoiden kivijaloissa. Joku on
kertonut, miten lehmät vauhkoontuivat kovasti, kun käärmeitä saattoi
luikerrella myös imemään lehmien nisistä maitoa. Tämä tuntuu uskomattomalta,
mutta kertojat väittivät kivenkovaan sen olevan totta. Toisaalta asia voi pitää
paikkansakin, sillä moni muistaa, kuinka nuoria äitejä on varoiteltu
nukuttamasta vauvoja ulkona vaunuissa, ettei vaunuihin mene käärmeitä. Syynä
varoitteluun on ollut, että lapsessa on maidon haju. Käärme haistaa sen ja
nousee maidon toivossa vaunuihin.
Paavo Kontinen on kertonut isänsä lapsuuskokemuksesta:
”Kovin suuria eivät pojat silloinkaan olleet, kun olivat paljain jaloin menossa
Rantaniitylle niittämään heinää ja kärme pisti Johanneksen jalkaan. Alppo oli
uhonnut, että tuosta kärme joutuu kyllä kuolemantuomiolle, mutta se kärme oli
kuitenkin karkuun livahtanut. Pistos oli ollut melko paha; jalka oli turvonnut
ihan reittä myöten. Mutta olihan se aikanaan parantunut. Toinenkin kärmekokemus
oli Johanneksella, kun hän oli jo aikamies ja oli Kiviniemellä kaatamassa
koivua tupposten tekemiseksi, niin puusta tipahti kärme selkään. Sekin oli
päässyt karkuun.
Käärmeitä Niinisaaressa on ollutkin aikoinaan paljon.
Eino-setä kertoi, että kun hän oli paimenpoikaiässä, niin kylän pojilla oli
kärmekeppi, johon he tekivät pykälän, kun saivat kärmeen tapetuksi. Parhaana
kesänä hänen keppiinsä tuli melkein sata lovea”. (Paavo Kontinen)
Sahanlahdessa lapsuutensa viettänyt Vuokko Hautaniemi on
kertonut, kuinka hänelle on jäänyt kauhea kammo käärmeistä: Sahalla oli
tietysti suuria purukasoja, jotka paloivat (siis kompostoitumalla), ja niissä
viihtyivät käärmeet, lähinnä tarhakäärmeitä. Niitä oli aivan valtavasti, ja kun
meni uimaankin, piti uida käärmeiden seassa. Ja kerrankin yksi käärme vain
uiskenteli lähellä ja miehet ampuivat sen järveen. Tästä kaikesta on jäänyt aivan
hirvittävä kammo käärmeitä kohtaan. Metsässäkin nykyään kulkiessa Vuokko
tuijottaa vain koko ajan jalkoihin, ettei vain olisi käärmeitä.
Kun tuli Lietvedentie, se halkoi sahanpurupakat molemmille
puolin tietä. Kun aurinko paistoi ja lämmitti asfaltin, pikkukäärmeet nousivat
asfaltille lämmittelemään, ja postia hakiessakin saattoi nähdä aina kerralla
kymmenkuntakin käärmettä liiskaantuneina auton alle. Niissä oli
kyykäärmeitäkin. Mutta vain yhden kerran haastatellut muistavat, että käärme
olisi purrut jotain poikaa.
Horsmia kerätessäkin oli aivan kauheaa, kun piti varoa
käärmeitä. Koulusta tultua piti usein kerätä horsmia, että kun illalla mentiin
lypsämään, lehmillä olisi edessään hyvää syötävää. Näin ne olisivat
rauhallisempia, sillä kärpästen takia lehmät olivat lypsyn aikanakin
rauhattomia. Lypsyn aikana piti lasten tavallisesti olla myös huiskimassa
kärpäsiä lehmien selästä. Kosken yläpuolella Niskalammen puolella nykyisen saunan
kulmalla kosken suulla on pieni saari, jonne he eivät ole jalalla astuneet.
Saarta sanottiin käärmesaareksi, sillä se oli aivan täynnä käärmeitä. Aikuiset
varoittivat ankarasti menemästä saarelle. Talvellakaan ei saarelle voinut
mennä, sillä jäät olivat erittäin heikot sinne mennessä. (Vuokko Hautaniemi)
Onni Laineen muistellessa äitiään, joka oli syntynyt 1882,
hän ei muistanut tämän kertoneen lapsuudestaan Lietvedellä muuta kuin kaivon
luona olleesta yllättävän suuresta käärmeestä. Käärmeitä oli ollut muutenkin
paljon, niitä levittäytyi Sahanlahden purupakkojen takia laajalle ympäristöön.
Vaikka äidin kotipaikka oli lähellä Lietvettä, oli sielläkin paljon käärmeitä.
Käärmeitä levisi sillä tavallakin, että kun talolliset ajoivat Sahanlahdesta
purua lehmien alusiksi, tulivat käärmeet purun mukana. (Onni Laine)
On ollut ihan yleistä ennen, että kun on tapettu käärme, se
on jätetty kalliolle kuivumaan. Syytä tähän ei enää kukaan tiennyt.
Tarinaryhmäkin tiesi kertoa käärmeistä: Oli oikein tapa,
että jos tiedettiin käärmeiden talvehtimispaikkoja, ukot menivät keväällä
katsomaan ensimmäisille pälvipaikoille, kun käärmeet olivat nousseet niihin
lämmittelemään. Niitä tappoivat oikein urakalla. Jollain on oikein kuvakin,
jossa miehillä on pitkät kepit ja niissä roikkuu rivissä valtava letka
tapettuja käärmeitä.
”Kärmesviinaahan piti olla ennen joka talossa”. Kun
onnistuttiin pyydystämään kyykäärme, laitettiin se pulloon ja sinne
denaturoitua spriitä. Sinnehän se käärme kuoli ja se säilytettiin pullossa.
Alpo Suomalainen on merkinnyt muistiin: Jos keväällä ennen
kuin käki oli ennättänyt kukkua, tapasi käärmeen ja pani sen pihtiin ja antoi
kuolla siinä, sai käärmeestä hyvää lääkettä eläintautien ehkäisemiseen.
Käärmeen pihtiin kuului kaksi puuta, joiden väliin käärme pantiin ja tavalla
tai toisella nämä puut puristettiin toisiinsa niin tiukkaan, ettei eläin
päässyt puristuksesta irtautumaan. Kun käärme oli kuollut, kuivattiin se.
Mutta on käärmeitä nykyäänkin Puumalassa runsaasti.
Kaivinkoneenkuljettajat ovat kertoneet, että kun aletaan esimerkiksi purkaa
vanhojen navetoiden kiviraunioita, sieltä saattaa pelmahtaa kokonainen
käärmeiden suku. Eräs mies kertoi, kuinka he noin kymmenen vuotta sitten
menivät Osmonaskeleiden saarelle jäiden sulettua, siellä kivikasoissa oleskeli
kymmeniä käärmeitä.
kiärme, kärme = käärme. Ennen saatettiin sanoa: ”Jos et
lakkaa herjailemasta, syötän siulle kärmeskeittoo”.
