sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Puukko työkaluna



Puukko lahjana saattoi olla vielä ainakin 1970-luvulla, miksei osin 1980-luvullakin mieluinen saajalleen. Puukon merkitys on kuitenkin vähentynyt. Mitäpä kaupungissa kerrostalossa asuva ihminen puukolla tekisikään. Teuvo Kontinen kertoo, mihin kaikkeen hänen isänsä Juho Kontinen (synt. 1904) on puukkoa käyttänyt:

Puukko oli isälle tärkeä työkalu työssä ja syödessä. Ajan tavan mukaan isällä oli aina arkena tuppipuukko vyöllä, mutta vapaa-aikana kirkkoreissuilla ei hän puukkoa pitänyt. Puukolla hän vuoli heinäseipäiden katkenneet kärjet, heinäseipään tapit ja haravan piikit. Hevosen valjaita oli korjattava iltaisin kotona ja joskus ajon aikanakin. Teurastukset ja kalojen siivous sujuivat häneltä hyvällä puukolla vaivatta.
 
Tärkeä käyttö puukolle oli ruokailussa. Äidillä oli paljon työtä ison perheen ruokinnassa ja isä leikkasi puukollaan kaikille palaset isosta ruisleipäkannikasta. Ruokapöydässä isä ei istunut tavanomaisella isännän paikalla pöydän takana, vaan hän istui pöydän päässä toisessa kulmassa ja aina oli joku pienemmistä lapsista pöydän kulman toisella puolella syömässä isän kanssa samalta lautaselta.

Ruista puimakoneella puitaessa oli ennen tapana, että syöttäjällä oli apulainen, usein joku nainen, joka katkaisi lyhteistä olkisiteet ja solutti ison lyhteen vähitellen tasaisesti puimakoneen kitaan. Pian isä vapautti apulaisen muihin hommiin ja katkoi itse lyhteiden siteet.

Puukolla isä leikkasi lasten sormien ja varpaiden kynnet ja omatkin kyntensä. Tämä tapahtui saunassa käynnin jälkeen, jolloin kynnet olivat pehmeitä. Taitavasti isä otti puukon kärjellä tikut tenavien sormista melkein kuin lääkäri tai sairaanhoitaja. Myös "hammaslääkärin hommia" isä teki. Hänellä oli maasepän tekemät pihdit ja niillä hän veti monenkin kyläläisen hampaan.

Teuvo Kontinen
sukukirjassa Johannes ja Hilja, Niinisaaren Kontisia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita omia muistojasi vaikka kommentteihin! Kaikki tieto tervetullutta.