tiistai 21. kesäkuuta 2016

Majamäen laskettelurinne

Puumalan Majamäen laskettelurinne toimi vuosina 1983-1995. Rinteen perustivat Rainer ja Arja Räisänen. Perustamiseen vaikutti vuoden 1972 myrsky, joka kaatoi puuston täydellisesti rinteen alueelta.
Rinteessä järjestettiin myös laskettelun opetusta. Tässä juuri meneillään kurssi laskettelunopettajan johdolla.

Jonoa hisseillä.

Kahvion rakentaminen 1986.

Rinnekahvila.

 Rinne kesällä.

Rinne työllisti kausiluontoisesti 8-10 henkeä, vakituisesti kaksi henkilöä.

Rinteitä oli yhteensä neljä. Rinteiden korkeus 65-80 metriä, pituudet 400-650 metriä. 
Majamäen Lomakeskuksessa oli tarjolla myös mökkejä ja vaunupaikkoja.
Syynä lopettamiseen oli 1990-luvun alun lamakausi, joka vähensi laskettelijoiden määrää. Laskettelijoiden määrän väheneminen johtui osaksi myös siitä, että laskettelijat alkoivat siirtyä isommille rinteille.

******

Myös Puumalan pastori Lauri Mattila tuli Majamäelle laskettelemaan. Ensimmäisellä kerralla Mattila kysyi Rainerilta, saisiko tähän uuteen lajiin opastusta. Rainer lupasi ja niin noustiin mäelle. Mäen päällä Rainer kysyi Mattilalta:
-Haluatko opastuksen hitaammalla vai nopeammalla tavalla?
-Mikähän ero niillä mahtaa olla?
-Hitaammalla tulet perässäni ja teet opastukseni mukaan, nopeammalla laitat silmät kiinni ja minä potkaisen persuuksille ja sinä viiletät alas.
-No ehkä sillä hitaammalla, Mattila vastasi.

Myöhemmin Rainerilta kysyttiin, tunsiko hän tätä äskeistä miestä. Ei ollut Mattila tuttu, ja Rainer vallan kauhistui, kun kuuli mitä oli tullut sanoneeksi papille.

Kuvat ja tiedot Arja Räisänen


2 kommenttia:

  1. Voisitko antaa osoitteen jos löytyy ois kiva käydä kattomassa miltä siellä näyttää nykyään.

    VastaaPoista
  2. Oli kiva paikka, hyvät mökit ym.

    VastaaPoista

Kirjoita omia muistojasi vaikka kommentteihin! Kaikki tieto tervetullutta.