Puumalan Vesitehdas

Bruno ja Emilia Raunio muuttivat vuonna 1921 perheineen taloon, joka on nykyään tunnettu Kahvila Soroppina, sitä ennen Ilkan Pentin kauppana, nykyinen osoite Keskustie 3. Brunolla oli ollut pieni limonaditehdas Ellun kulmana tunnetussa talossa, jonka hän oli rakennuttanut vuosien 1904-08 tienoilla.  Limsaa oli valmistettu talon saunarakennuksessa. Sitä oli myyty mm. pyhäaamuisin laivarantaan tai ihmiset tulivat ostamaan sitä vähän samalla tavalla omiin astioihin kuin maataloista maitoa. 

Bruno rakennutti nyt uudessa paikassa pihaan ulkorakennuksen limonadin tekoa varten. Saunanpuoleisessa huoneessa olivat koneet ja laitteet, joilla valmistettiin limsa, pihanpuoleisessa huoneessa pestiin pullot. Kun Bruno ja Emilia 1920-luvun lopulla kuolivat, heidän poikansa Atso vaimonsa Hiljan kanssa jatkoi tuotantoa. Limonadiin Raunioilla oli omat reseptit. Atson setä oli apteekkari ja reseptit olivat hänen kehittelemiään. Niitä olisi moni halunnut ostaakin, mutta reseptejä ei myyty ulkopuolisille.

Puumalan vesitehdas -etiketti oli irrallinen ja voitiin laittaa jokaiseen pulloon. Limonadia oli kolmea eri laatua.

 Aluksi uuden tehtaankin limonadia myytiin laseittain, mutta vähitellen alettiin tuotteen pullottaminen. Pullot ostettiin Lahdesta pullotehtaalta ja korkit erikseen jostain muualta. Myös lapset, ainakin Eila ja Ellu, joutuivat työskentelemään tehtaassa. Tuohon aikaan limonadin teko oli kovaa työtä, sillä kaikki oli tehtävä käsin: vesi kannettava kaivosta, nosteltava korkeaan koneeseen ja sekoitettava hapon kanssa, pullot pestävä käsin, korkit laitettava likoon kuumaan veteen turpoamaan. Kun limsa oli pullotettu, korkit työnnettiin pullon suuhun ja pullon kaulasta korkin ympäri väännettiin ja kierrettiin rautalanka tietyllä tavalla.  Aikuisilta rautalangan kiertäminen onnistui helposti: korkin ympärillä olevan rautalangan molemmista reunoista ote, ja ilmassa pyöräytettiin pulloa muutama kerta. Lapsilla ei ollut voimaa näin nopeaan tapaan. Lisäksi oli laitettava pulloihin etiketitkin, jotka liimautuivat märkiin pulloihin helposti. Etiketeissä luki: Puumalan Vesitehdas. A. Raunio.

Puumalan Vesitehdas toimi vuoteen 1941. Sota-aikaan tuotteella oli niin kovat valmiste- ja liikevaihtoverot, että tehdastoiminta ei ollut kannattavaa. Oman hankaluutensa aiheutti myös se, että sokeri oli kortilla. Sitä sai vain 10 g pulloa kohti. Makeutusaineena käytettiinkin enimmäkseen sakariinia, jota ostettiin Turusta kilon purkeissa. Koska monet tulivat ostamaan sakariinia, sitä laitettiin purkeista pieniin paperista tehtyihin taiteltuihin ”listoihin”, samanlaisiin kuin tuolloin myytiin apteekeissa vaikkapa Hota-pulveria.

Tehtaan tuotannon lopettamiseen vaikutti myös se, että Atso joutui rintamalle. Tuolloin Eila oli 12-vuotias. Tehdas olisi jäänyt Hilja-äidin ja vanhimpien lasten, Eilan ja Ellun hoidettavaksi. Hilja olisi vielä jatkanut, hän oli hankkinut luvatkin itselleen, mutta tytöt vastustivat kovasti rankan työn takia, joten tehdastoiminta oli paras lopettaa.

Puumalassa on toiminut muitakin limonadin valmistajia. Raunion talon vieressä oli Tuomas Rantalaisella limonaditehdas, jossa valmistettiin mm. portteria. Yksi tehdas toimi nykyisellä Peltotiellä.

Eila Raunion haastattelu DVD:llä 2010

Asta Kainulainen, Erkki Pulliainen

Keskustie 3 vuonna 1974

 Valokuva: Jaakko Tapio Martikainen Facebookin sivustolla Puumalan vanhat valokuvat 30.9.2016.