Talosta taloon kiertäjiä

Eila Luukkonen kertoo talosta taloon kierrelleistä henkilöistä 1930-50-luvulla:

 

Eilan lapsena ollessa Rokansalon kylällä kulki Liena-niminen nainen talosta taloon, oli sellainen iso ihminen ja hieman yksinkertainen ja haasteli välillä omia juttujaan. Hän ei ilmeisesti oikein asunut missään, vaan kiersi talosta toiseen. Lapsuudesta ei ole jäänyt mieleen, mistä päin Puumalaa hän olisi alun perin ollut ja mikä hänen sukunimensä oli. 

Liena yritti tehdä muille jotain jäynän tapaista. Kerrankin hän tuli Eilan kotiin, kun perhe oli juuri kitkemässä kasvimaata. Yksi porkkanapenkki oli kitkemättä. Liena alkoi kitkeä penkkiä muiden mukana, ja kun penkki oli kitketty, Liena tokaisi: ”No ol se hyvä, että minä tulin teiä kansa kitkemää, että työ ois soana sitä muute kitkeneeks!”

Lienan tyypillinen kävelytapa oli, että hänellä oli kädet aina kehon ympäri kyynärpäitä myöden ristissä ja käsivarsista roikkui useita nyyttejä, joista kukaan ei tiennyt, mitä niissä oli. Kerrankin hän oli laittanut nyyttejään talon lehmihakaan puun oksalle. Niissä oli vaatteita. Talon eteisessä oli laatikkopenkit, joissa säilytettiin tavaroita. Kerran Liena laittoi nyyttejään penkin alle ja sanoi: ”Elekee voa antoo kellekää niitä!” Kerran sitten kuitenkin talonväki päätti katsoa, mitä nyyteissä oli, kun nyytit alkoivat haista. Niissä oli ruokatavaroita, mm. pilaantuneita perunanhituja.

Yksi ilkeäntuntuinen juttu oli, kun äidin ollessa siivoamassa kaloja Liena tuli naapurista. Liena pyysi: ”Voitko antoo miule nuo kalansuolet?” Äiti sanoi: ”No mitä sie niilä tiet?” Äiti antoi kuitenkin suolet Lienalle tällä mukana olleeseen emalikuppiin. Liena laittoi kupin hellalle ja keitti suolet ja muut perkuujätteet, meni muurin reunalle istumaan ja söi keitoksensa. Lasten mielestä tämä oli inhottavaa, alkoi ihan oksettaa. Liena vielä kertoi, että naapurissa ei ollut annettu hänelle kalansuolia. 

Lieneekö Lienalla ollut itsellä ruokaa kovinkaan paljoa. Hän osui usein ruoka-aikaan taloon ja söi mielellään kaikkea. Ruokalautasen saatuaan kipaisi uunin päälle ja söi aina siellä. Missä Liena vietti yöt ja kylmät ajat, on jäänyt epäselväksi. On tietysti mahdollista, että hän on nukkunut ihmisten heinäladoissa ulkona.

Joku oli kertonut, että Liena olisi tehnyt yksinäisen lapsen. Ei tietoa, oliko lapsi kuollut vai annettu pois, mutta ilmeisesti tästä Liena olisi mennyt sekaisin jo nuorena. 

Kylällä kulki myös kaksi kulkukauppiasta. Toinen oli Mannisen Matti ja hänellä oli iso puusta tehty laukku, jonka hän kiinnitti nahkaremmeillä selkäänsä. Kun kauppias tuli taloon ja avasi laatikon, sisältä ilmestyi useita laatikoita kerroksittain kuin hyllyköksi. 

Rieti Armas (Armas Fred) oli myös laukkukauppias, hänen isänsäkin oli ollut kiertävä kauppias. Isänsä oli ajanut hevosella, mutta Armaksella ei ollut hevosta. Hänellä oli talviaikaan pitkä rautajalaksinen kelkka, jossa myytävät tavarat olivat ja tällaista kelkkaa Armas työnsi talosta taloon. Eräässä talossa pikkutyttö näki ikkunasta Armaksen tulevan kelkkoineen ja kysyi äidiltään: ”Äit, onkos tuo Volksvaaken?” Lapsesta iso pyöreä kuomumainen tavaranyytti peitteen alla näytti tietysti kuplavolkkarilta. 

Armas tilasi tavarat Mikkelistä tukkuliikkeestä, ja kerran ei jotain tavaraa saanutkaan. Tästä Armas säikähti häneltä vietävän koko ammatin, ja asia kävi hänestä kovin pahasti.

Armas asui Janne Reposessa Miettulassa. Armas tuli kerran siihen tulokseen, että ei hän ”koko ikäänsä halua revon pesässä asua” ja muutti Jyväniemelle. Armas teki myös kaikenlaista tilapäistyötä taloissa, kaivoi ojia sun muuta, mitä kulloinkin oli tarjolla.

Vanhana Armas muutti Pirttimäelle vanhainkotiin. Kun pari kyläläistä kävi Armasta kerran katsomassa, eräs toinen mies istui sängyn laidalla ja ihmetteli, miksi kaikki juttelevat vain Armakselle ja tulevat vain tätä katsomaan, häntä itseään ei kukaan. Mies sanoi vielä olevansa Armaksen veli. Eli Armas oli kaikkien tuntema kierreltyään kaikki talot työkseen. Hän oli melko suosittukin, kyläläiset ostivat häneltä yleensä jotain, vaikkeivät olisi niin tarvinneetkaan. Hänellä oli pastillirasia taskussa, ja siitä hän aina tarjosi vierailleen. Armaksella oli myös sisko Pirttimäellä. 

Yksi kaikkien tuntema kiertelijä oli myös haitarinsoittaja Alpo Kaukonen. Hän kierteli talosta taloon ja soittaa urruutti haitariaan. Ollessaan yötä Luukkosen Alpolla ja Elmalla Elma kehotti häntä soittamaan jotain tuttua, vaikka Metsäkukkia. ”Vastahan mie sen soitin, et siä kuulna!” oli hanuristin vastaus. Elman mielestä nuotti ei ollut ollut yhtään sinne päinkään.

Alpo lähti Lappeenrantaan, väitti että hänellä on siellä muka morsian. Myöhemmin Alpo vietiin morsiamensa kanssa vanhustentaloon asumaan, mutta ei saanut asua samassa huoneessa morsiamensa kanssa.

 Eila Luukkosen (synt. 1930) haastattelua 29.9.2016

Kirsti Lähdesmäki