Kansipojasta kippariksi

Nestori Vehassalo syntyi 13.6.1907 Puumalan Miettulassa Litomon talossa. Vuonna 1917 perhe muutti kirkonkylään. Pari vuotta myöhemmin isä rakensi oman talon Makkosenlahteen, jossa vanhempien lisäksi asui viisi lasta. Keskenkasvuisena poikasena Nestori vietti kesäisin aikaansa muiden poikien kanssa satamassa, johon ohikulkevat laivat pysähtyivät täyttämään halkovarastojaan. Halkojen kantaminen oli poikien mielipuuhaa, sillä silloin tällöin tipahti kouraan 20-markkanen karkkirahaksi.

 

Nestorin isä hoiteli satamassa laivaushommia ja kuljetti lotjalla halkoja lähiseuduilta laivarantaan. Nestorikin pääsi joskus isän mukana laiva- ja lotjamatkoille. Ensimmäisen laivamatkan hän teki kymmenvuotiaana Pietariin, seuraavana kesänä hän oli mukana enonsa kanssa Viipurissa. Lastina olivat halot. Saimaan kanavassa liikkuminen oli hankalaa. Läpikulku saattoi kestää jopa kolme vuorokautta. Paikoin lotjia vedettiin miesvoimin, joskus oli apuna hevonen.

Vuonna 1921 Nestori pestautui kansimieheksi kauppias Montosen matkustaja-alukseen. Seuraavana vuonna hän lähti töihin Hankalahden sahalle Joutsenoon ja palasi sieltä takaisin Puumalaan kolmen vuoden kuluttua. Ei oikein tullut tutuksi olla töissä jämtisti kellon mukaan, vapaaseen työrytmiin kun oli Puumalassa tottunut. Täällä hän sai töitä Enso-Gutzeitilta. 

Talvella Nestori toimi jakomiehenä, kesällä hinaushommissa. Myöhemmin Nestorista tehtiin metsätyönjohtaja ja laivan kippari. Ensimmäinen päällikkyys oli m/s Svealla sen jälkeen, kun oli ensin ollut vuoden perämiehenä.

Radiolaitteista hinaajilla ei ollut tietoakaan – ei liioin valoista. Säätiedot hoidettiin näppituntumalla, mutta homma kuitenkin toimi. Toisinaan saatettiin vähän kolhaista toista laivaa tai ajaa karauttaa kivelle, mutta puu kulki. Ei Nestori laivoja upottanut. Laivoissa oli sentään kartat. Laivat olivat höyrylaivoja, haloilla lämmitettävät. Nykyisissä laivoissa ei puuta käytetä edes saunan kiukaaseen.

Ruuat laittoi laivan emäntä, ruokatavarat hankittiin matkan aikana kyliltä. Vapaalöysissä olijat soutelivat kapeikkopaikoissa ostamassa maitoa ja muuta tarvittavaa maalaistaloista. Pula-aikana ruuan saanti tuotti vaikeuksia, mutta aina sentään jotain löytyi.

Entisaikaan laivatöitä tehtiin 24 tuntia vuorokaudessa eivätkä laivamiesten olot kovin häävejä muutenkaan olleet. Monta miestä nukkui samassa kämpässä eikä vapaapäiviä juuri ollut. Vasta sodan jälkeen laivamiesten olot muuttuivat, työpäivät lyhenivät ja vapaa-aika tuli säännölliseksi. Nykyisen (vuonna 1977) laivamiehen työ on täysin erilaista kuin silloin. On radiopuhelimet, väyliä on oikaistu ja valaistu. Aikoinaan ajettiin vain pelkkien laivassa olevien öljyvalojen turvin.

Nestori muistaa hupaisiakin tarinoita nuoruudestaan: ”Pula-aikana hinattiin Paasiselällä lauttaa. Yöllä kuulin laivan viereltä puhetta. Kaksi miestä oli soutanut laivan viereen kauppaamaan voita. Toki sitä tarvittiin. Miehet siitä kysymään eikö saisi olla myös pullotettua voita. Kauppa tehtiin siitäkin ja niin siirtyi pontikkapullo voipaketin mukana laivaan. Kauppaa oli kaikenlaista”.

Muistuupa Nestorin mieleen myös nuoruusajat, jolloin urheiluseura Riuskan mukana käytiin kylillä kilpailemassa. Kerran mentiin pienellä laivalla Kukonharjuun kilpailemaan. Kilpailujen aikana vanhemmanpuoleinen kippari ja konemestari maistelivat talon tarjoamia väkeviä. Paluumatkalla kippari alkoi opettavaisesti selitellä, että näillä paikoin on vedessä kivi. Ja kuinka ollakaan samassa laiva karahti kivelle. Pojat saivat laivan nostettua kiveltä ja matka saattoi jatkua. Puumalaan tultaessa kippari komensi pakittamaan, mutta kestityksen ansiosta käsky ei tehonnut ja laiva ajoi päin rantaa. Siihen sen pojat jättivät, vetäkööt pois ne, jotka sen sinne saivatkin.

Koottu Puumala-lehden haastatteluista 9.6.1977 ja 8.4.1982