Muistelu ensimmäisistä laivoista Puumalassa

Vanha setä muistelee ensimmäisiä näkemiään laivoja Saimaalla n. 65 vuotta sitten eli n. 1890-luvulta: 

Lapsuusvuosinani ensimmäinen näkemäni laiva oli Pontua-niminen ja sitten seurasivat Lahti, Sipi, Palja, Ikola, Viri, Ystävä ja myöhemmin Tuuva, Hellu, Sotka, Uhri ja Kallavesi, jota viimeksi mainittua sanottiin siivekkääksi, sen kupeella oli siipipyörät, jotka sitä kuljettivat. Kaikki nämä laivat olivat pikkulaivoja ilman vakituista linjaa, ja kuljettivat lauantaisin ja sunnuntaisin kirkkoväkeä pitäjän eri kulmilta ja suorittivat tilausajoja.

Joensuusta ja Kuopiosta liikennöi silloiseen Pietariin isoja laivoja, jotka poikkesivat kirkonkylän laiturissa ja muissakin välilaitureissa pitäjässämme. Näistä laivoista muistuvat mieleen Tonjua, Karjala, Konkordia, Ainamo, Otava, Ilmari ja Salama. Kaksi viimemainittua ajoivat yhteen Luukkolan salmessa Saimaan suulla sillä seurauksella, että Salama upposi.

1900-luvun ensi vuosikymmenellä perustettiin Puumalaan oma laivayhtiö, jolla oli hallussaan kaksi laivaa, Puumala ja Puumala II (Ukko-Puumala ja Akka-Puumala). Näistä on olemassa laulukin: Puumala II kun Lappeesta lähti, niin kapteeni kelloa soitti…

Nämä laivat välittivät säännöllistä liikennettä Puumalasta Lappeenrantaan ja Mikkeliin. Myöhemmin yhtiö hajosi ja laivat myytiin muualle. Puumala II palasi kuitenkin Puumalaan takaisin. Eero Torniainen Lintusalosta osti laivan, ja se tunnettiin Vesibussi-nimellä. Isoja hinaajia oli myös liikkeellä. Muistan sellaiset nimet kuin Ahti, Rauha ja Papageno. Nämä hinasivat pitkiä lotjaroikkia ylävesistä Lappeenrantaan kanavalle ja suuria tukkilauttoja ala-Saimaan sahoille.

Tuurilaivoista muistan tapauksen, kun Kuopiosta saapui Otava kirkonkylän laituriin. Laivasta hyppäsi italialainen ukko. Hänellä oli posetiivi ja marakatti. Ukko soitti posetiivia ja marakatti tarjosi onnenlehtiä. Sellaista otusta me pikkupojat emme ennen olleet nähneet emmekä osanneet sellaista maailmassa edes kuvitella olevankaan. Mutta eikös samassa laiturille tulla pyyhältänyt kauppias ukko Mutikainen, joka vihaisena tönäisi posetiivaria ja sanoi: -Kenen luvalla sinä olet tullut minun laiturilleni sitä toosaasi vinguttamaan? Kauppias ajoi ukon pois meidän poikien mieliharmiksi. 

Ahti oli vahva hinaaja. Se poltti 25 syltä (100 mᶾ) halkoja vuorokaudessa, mutta kyllä sillä oli voimaakin. Se hinasi mm. niin pitkiä lotjaroikkia, ettei viimeisen lotjan miehet enää nähneet, missä Ahti meni. Sen vuoksi he joutuivat vastaantulevilta laivoilta kyselemään, missä se Ahti tuli heitä vastaan. Kerran Kallavesi-laiva hinasi tukkilauttaa Miettulan sahalle ja huudatti pitkän huudon Koskenselällä. Rannalla katselevat sahamiehet silloin tuumimaan, että se huutaa: Maijalienaaa… Konemestarilla oli rannalla Maijaleena-niminen mielitietty.

Aino-nimiseen laivaan liittyy jännittävä lapsuudenmuisto. Meidän piti kotoa lähettää jotakin painavaa tavaraa kirkolle, ja kun meillä ei ollut laituria, kuljetettiin tavarat rantakalliolle. Tästä piti sitten soutaa laivareitille ja antaa laivalle merkki liinalla, jonka olimme varta vasten mukaan ottaneet. Vastatervatulla veneellä lähdimme vanhin veljeni ja minä laivaväylälle. Minä istuin pelokkaana veneen perässä.

Eipä aikaakaan kun alkoi kuulua kova kohina ja kohta ilmestyi näköpiiriin iso, komea, valkoinen laiva, jonka veroista en ollut aavistanut olevan olemassakaan. Vesi kuohui sen keulan edessä, kun se tulla porhalsi meitä kohti. 

Veljeni vilkutti liinalla, laiva hiljensi vauhtia ja lopuksi pysähtyi kokonaan. Veljeni sousi veneen laivan viereen ja toimitti asiansa yläkannella seisovalle komealle valkolakkiselle kapteenille. Muutkin laivassa olijat näyttivät niin herraskaisilta, sillä kaikilla oli pyhävaatteet päällä ja oikein kaulukset kaulassa. Minua pelotti niin, että ihan värisin, mitä tästä oikein tuleman pitää. Viimein kapteeni sanoi: -Joo, kyllä me otamme ne tavarat, mutta tulkaa pojat laivaan ja annatte sitten tavarat sisään. Kun minä vähän kuhnastelin, sanoi kapteeni: -No, poika, laivaan vaan. Nythän minulle hirmu alkoi, kun se laiva oli niin sanomattoman upea ja se kapteeni niin komea valkoisessa hatussaan, ihan kuin joku yli-ihminen, ja matkustajat pyhävaatteissaan. Ja minä kun muistin, että minun pöksyjeni takapuolet olivat ihan halki ja sieltä paljaat pakarat, auringonpolttamat, vain paistoivat. Kun minuun ei kumminkaan kukaan kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, pääsi minulta helpotuksen huokaus. 

Laiva ajoi rantaan, tavarat nostettiin laivaan, ja kohisten kääntyi alus kirkolle päin.

Rannalle oli saapunut pari piikatyttöä, jotka nauraa kikattivat nähdessään rikkinäiset housuni, mutta minähän olin ylpeä, olinhan ajanut niin suuressa laivassa ja niin hienossa seurassa.

 (9.2.1956, Puumala-lehti no. 6 )