torstai 25. elokuuta 2016

Raipparangaistus



Puumalan niemellä oli Hirsien talo, jonka 1800-luvun lopulla omisti kanttori Lampen. Hän harjoitti virkansa ohella pappilan pelloilla maanviljelystä ja karjanhoitoa. Hänellä oli kerran renkikin, jonka nimi oli Piiroinen. Tämä oli ns. pitkäkyntinen ja kerran hänet tuomittiin raipparangaistukseen. 
 
Kertoja oli näkemässä rangaistuksen täytäntöönpanon, mikä tapahtui kirkkomaan portin kohdalla ns. Leväsen rakennuksen paikalla. Maantien laitaan oli pystytetty paalu, jonka yläpäähän sidottiin tuomitun kädet. Hän jäi täten seisovaan asentoon kädet ylhäällä. Piiskurina oli juvalainen piiskuri Rottimo ja tuomion täytäntöönpanijana nimismies Bergman. Nimismies antoi merkin, milloin lyönti sai tapahtua ja sen mukaan piiskuri löi. Lyönnin välillä Piironen kerran sanoi: Eikö herra vallesmanni voisi lyöttää sakeammin (=nopeammin).
Kertojamme näki, miten tuomitun selästä tippui veri.

(Tarina on Erkki Nurmisen keräämästä aineistosta.  Liittyy Puumala-lehdessä 6.10.1955 julkaistuun artikkeliin "Vanhaa häviävää ja uutta nousevaa kirkonkyläämme. Puumalan kirkonkylä 70 vuotta sitten").

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita omia muistojasi vaikka kommentteihin! Kaikki tieto tervetullutta.