Tarina ja balladi Liittokivestä

Liittokivi

Suur-Saimaan alueella Mikkeli-Lappeenranta-laivareitin varrella on yksinäinen kallioluoto, Liittokivi, kuin virstanpylväänä Saimaan purjehtijoille. Savitaipaleen, Taipalsaaren ja Puumalan kuntien rajat kohtaavat tällä kivellä. Myös Mikkelin ja Kymen läänin rajat kulkevat kiven läheisyydessä. 

Tällä merkkipaalulla on myös historiallista taustaa, sillä kun Venäjän ja Ruotsi-Suomen välillä solmittiin Turun rauha 1743, valtakuntien välinen raja määrättiin kulkemaan ylös Kymijokea Mäntyharjulle, josta se vedettiin nykyisen Ristiinan kunnan halki itä-kaakko-suunnassa Liiansaaren rantaviivaa pitkin ja edelleen Liittokiven kautta Patasalmeen, josta Käkövettä myöten Kylliöjärven saaren eteläpuolitse Vuolteensalmen kautta Ummistonvedelle ja edelleen Savonlinnan suuntaan. Väitetään, että kivestä olisi joskus löytynyt myös silloisen rajan merkit kallioon hakattuina.

Mikkeliläinen nyt jo eläkkeellä oleva satamakapteeni Hyyryläinen on kertonut, että hän noin 60 vuotta sitten kuuli eräältä 86-vuotiaalta vanhukselta ensi kerran tarinan Liittokivestä. Tämä puolestaan oli kuullut sen äidiltään, joten tarulle kertyy jo näin laskien ikää parisataa vuotta.

Näin se kuuluu: ”Tiedätkös sinä poika, että sille kivelle on päättynyt kahden nuoren ihmisen ikä? Tytär oli Suomenniemeltä ja poika Puumalan saaristosta. Tätä kiveä he käyttivät salaisena kohtauspaikkanaan, koska vanhemmat ja sukulaiset eivät olisi sallineet heidän tavata toisiaan. Mutta nuori lempi ei kielloista välittänyt. Taas kerran luodolla ollessaan heidät yllätti myrsky, joka vei heidän veneensä. Sieltä heidät sitten löydettiin menehtyneinä, sillä paikka oli syrjäinen. Ei ollut vesillä liikkuvia, ja lähimpään asumukseen oli matkaa 15-20 kilometriä.

Tällä tarinalla, kuten muillakin samankaltaisilla, on useampia versioita, joista eräs on luettavissa Linna ja maakunta –kirjasta.

Balladi Liittokivestä

sanat: Antti Lankinen

sävel: Rauno Lehtinen

On Saimaan aavan keskellä tuo luoto kivinen

sen valtakuntain kruunut peittää pintaa.

Mutt´ ammoin, kertoo taru kansan suussa kulkenut,

se perinyt on katkerata hintaa.

Nuor neito hämäläinen ja poika Karjalan

sen suojas ain´ toisiansa lempi,

kun julma riita heimojen tuo iänikuinen

sai tyhjäks haaveen nuorten ihmisten.

Taas kerran lempiväiset kohtas luodolla

jäi kauas kummallakin oma ranta.

He haaveiluunsa vaipuneina kaiken unhoitti

vain muistain nuoren rakkautensa.

Mut myrsky nous, venehensä kauas karkoitti

ne tuulen myötä luotans pois kulki.

Jäi luodolle he syleilyynsä vaipuneina näin,

ja viimein kuolossa he silmät sulki.

Julkaistu Puumala-lehdessä 7.9.1967

Tallentanut Erkki Nurminen

Kuva Marja Kiljusen arkisto 

Lintusalon Nestorinrannassa on laulettu kesällä 2012 uutta balladia Liittokivestä.